Kova isku päähän voi aiheuttaa vakavia seurauksia – tunne välitöntä sairaalakäyntiä vaativat oireet

Näin huolehdit aivoistasi 18:30
Katso videolta asiantuntijan vinkkejä, miten aivoista voi pitää huolta.

Kova isku päähän voi aiheuttaa eri asteisia aivovammoja. Jos kaatuessa lähtee taju tai alkaa ilmetä hermoston oireita, on syytä hakutua sairaalaan.

Talvisaikaan jäisillä kaduilla liukastelu voi johtaa kaatumiseen ja pahimmillaan myös pään kolahtamiseen. Yleensä ei ole syytä paniikkiin.

– Ihmisinä me lyömme päätämme paljon. Kallomme on oletettavasti suunniteltu kestämään vaurioita. Kaikki iskut eivät ole relevantteja. Me emme tavallisesti saa seurauksia, muistuttaa Men's Health -julkaisussa Mayo Clinicin neurologi Rodolfo Savica.

Vaikka suurin osa pääniskuista ei johda mihinkään vakavaan, pysyvät päänvammat ovat mahdollisia. Päähän kohdistunut isku nimittäin vaurioittaa kudoksia iskukohdalla.

Tarpeeksi kova isku voi pahimmillaan jopa murtaa pään luita tai aiheuttaa suoraan aivokudokseen vamman.

Jos tajuntaansa ei menetä, mistä tietää, voiko jatkaa matkaansa vai pitääkö hakeutua tutkimuksiin?

Mitä voi tapahtua, kun pää kolahtaa?

Pieni päänkolahdus ei tavallisesti aiheuta mitään vammoja päässä. Jos pää kuitenkin kolahtaa hiukan lujemmin, voi kyseessä olla vähäinen aivovamma, aivotärähdys.

Aivotärähdyksellä tarkoitetaan puhekielessä lieväasteista, iskun aiheuttamaa aivojen toiminnan häiriötä. Men’s Healthin mukaan lievät aivotärähdykset ovat varsin yleisiä, ja ne voivat tapahtuessaan jäädä jopa ihmisiltä huomaamatta ja diagnosoimatta.

Jos päähän kohdistuu kovempi isku, voi kyseessä olla aivotärähdystä vakavampi lievä aivovamma tai vakava aivovamma. Laajempia aivovammoja ovat esimerkiksi kallonsisäinen verenvuoto ja kallonmurtuma.

Miten voi tietää, onko kyseessä aivovamma?

Jos pää kolahtaa kovaa, tarkkaile tajunnan tilaa ja oireita. Tärkeää olisi, että myös joku toinen arvioi päänsä kolauttaneen tilaa ja käytöstä.

Aivotärähdyksen saanut on yleensä tajuissaan, mutta hänellä saattaa olla yli kymmenen minuutin muistinmenetys tai kouristuksia. Päänsärky on usein lievää, ja oksentelu on satunnaista.

Lievän aivovamman saanut taas menettää tajuntansa enintään puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voi esiintyä enintään vuorokauden muistinmenetys. Tilaan liittyy myös päänsärkyä, pahoinvointia ja huimausta, jotka voivat kestää jopa useita päiviä.

Vakavampaan aivovammaan voi liittyä taas kouristelua ja kallonmurtuman merkkejä, vaikka iskun saanut ei menisikään tajuttomaksi tai menettäisi muistiaan.

Milloin tulee hakeutua hoitoon?

Duodecim Terveyskirjaston sivuilla kerrotaan, että sairaalahoitoon pitää hakeutua välittömästi, jos iskun jälkeen on jotakin seuraavista oireista:

  • tajuttomuus tai vaikeuksia pysytellä tajuissaan (esim. pitää silmiä auki)
  • vaikeuksia ymmärtää puhetta tai kirjoitettua tekstiä
  • tunnon menetys
  • yleinen heikkous
  • näön tai kuulon menetys
  • verenvuoto korvasta
  • musta silmä ilman silmään kohdistunutta vammaa

Myös lapset, joiden voinnissa on poikkeavuuksia, sekä päihtyneet henkilöt olisi hyvä toimittaa sairaalaseurantaan, vaikka yllä mainittuja oireita ei välttämättä ilmenisi.

Lievä aivotärähdys, johon ei liity ollenkaan tajuttomuutta tai tajunnanhäiriöitä, voi hoitua kotioloissakin, jos paikalla on toinen henkilö, joka voi tarkkailla oireiden etenemistä. Silloin vammautunutta on syytä herätellä myös kesken yöunien muutaman tunnin välein.

Lievässä aivotärähdyksessä tavallisia oireita ovat lievä päänsärky, pahoinvointi, huimaus ja väsymys. Jos oireet kuitenkin pahenevat tai muuttuvat tai yllä mainittuja hälyttäviä oireita alkaa ilmetä, on syytä hakeutua sairaalaan.

– Jos on yhtään huolissaan, reissu ensiapuun on vahvasti suositeltu, sanoo Men’s Healthin haastattelema Cleveland Clinicin neurokirurgi Edward Benzel.

Benzelin mukaan joskus aivovamman oireet, kuten päänsärky, pahoinvointi ja keskittymisvaikeudet, voivat alkaa vasta 6–7 tuntia pään kolauttamisen jälkeen – joskus jopa päivien tai viikkojen jälkeen. Silloin on myös syytä hakeutua sairaalaan.

Mitkä ovat seuraukset?

Lievistä aivovammoista toipuu pääasiassa täysin eikä niistä jää mitään jälkivaivoja. Tavallisesti hyvin lievän aivovamman saanut voi palata töihin jo 1–3 vuorokauden levon jälkeen, lievästä aivovammasta toipuminen kestää usein viikon tai kauemminkin.

Myös vakavammista aivovammoista toivutaan usein hyvin, mutta sairaalaseuranta on tarpeellista. Jokaisen aivovamman kohdalla kannattaa seurata lääkärin ohjeita ja odottaa lupaa ennen palaamista tavallisiin urheiluharrastuksiin tai muihin aktiviteetteihin, joissa pää voi vaurioitua uudestaan.

Lue myös:

    Uusimmat