Koulut ovat alkaneet nyt suurimmassa osassa Suomea. Lapset ja nuoret ovat toivoneet, että niin sanotuista kaveritaidoista puhuttaisiin kouluissa enemmän.
Asiantuntijoiden mukaan lasten yksinäisyys on koronavuosien aikana lisääntynyt ja jopa joka kymmenes lapsi saattaa kärsiä yksinäisyydestä.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton kouluyhteistyön suunnittelijan Satu Suomalaisen mukaan yksinäisyyttä tunteva lapsi kokee, että omat sosiaaliset suhteet eivät ole sellaisia, kuin itse toivoisi.
– Lapselta saattaa puuttua se sydänystävä, jonka kanssa viettää aikaa ja jutella tärkeistä asioista. Ja hän kokee, ettei ole osa ryhmää tai omaa luokkaa, Suomalainen kertoo.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimeen saattaa soittaa lapsi tai nuori, joka ei ole koskaan aiemmin kertonut kenellekään aikuiselle yksinäisyyden tunteestaan.
Koulun aloittaneet oppilaat kertovat ystävien tärkeydestä: "Jos ei oo kavereita, niin välkällä voi olla tosi vaikeaa löytää jotain, jonka kanssa voi leikkiä"
– Monesti tilanteet ovat jatkuneet tosi pitkään. Saattaa olla, että lapsi soittaa ja kertoo, että hän on monta vuotta ollut koulussa yksin. Aina mennyt yksin syömään ruokalaan tai viettänyt välitunnit yksin, Suomalainen sanoo.
Suomalaisen mukaan lasta tai nuorta kannustetaan ja kiitetään tilanteessa, jossa hän uskaltaa kertoa yksinäisyydestä aikuiselle.
– Saattaa olla, että meidän vapaaehtoinen päivystäjämme on ensimmäinen aikuinen, kenelle hän on uskaltanut kertoa. Kiitetään siitä ja rohkaistaan. Korostetaan sitä, että yksin jääminen ei ole lapsen oma syy, Suomalainen painottaa.
Kaveritaidot ovat tärkeitä – myös lasten ja nuorten mielestä
Lasten ja nuorten toiveesta kaveritaidot ovat aiheena Koulurauhan julistuksessa ensi viikolla. Koulurauhan valtakunnallinen julistustapahtuma järjestetään 17.8 Joensuussa. Oppilaat valitsivat vuoden koulurauhateemaksi kaikille kaveriksi. Teemalla halutaan muistuttaa toisten huomioimisesta ja kaikkien mukaan ottamisesta, sillä on tärkeää, että kaikilla on kaveri.
– Kaveritaidot ovat taitoja, joita jokainen voi oppia. Niiden harjoittelu aloitetaan päiväkodista ja niitä opitaan jatkuvasti ihan aikuisuuteen asti. Esimerkiksi, että miten ollaan ryhmässä, miten huomioidaan toisia ja miten pyytää kaveria leikkimään, Suomalainen selventää.
Suomalaisen mukaan lapset ja nuoret toivovat, että uuden lukuvuoden alkaessa omasta kouluryhmästä tulisi turvallinen. Turvallisessa ryhmässä lapsi voi rauhassa tutustua uusiin luokkatovereihin ja oppia toimimaan erilaisten lasten kanssa.
Koulurauha julistetaan jo 32. kerran. Kello 10 alkavaa julistusta voi seurata myös netissä osoitteessa koulurauha.fi.
Lapset arvostavat ystävyydessä samoja asioita kuin aikuisetkin – luottamusta ja reiluutta
Töölön ala-asteen koulun oppilaat palasivat koulunpenkeille torstaina 11.elokuuta. Viidesluokkalaiset Ilona, Gilda ja Teo kertoivat MTV Uutisille, että ensimmäisenä koulupäivänä mielessä olivat päällimmäisenä kaverit ja välitunnit.
Koululaiskolmikko oli myös yhtä mieltä siitä, että luotettavuus on hyvän kaverin merkki.
– Rehellinen, reilu ja tosi ystävällinen, että siihen voi myös luottaa. Ja ei tietenkään kiusaa, Teo pohtii hyvän kaverin piirteitä.
Ilonan mielestä on myös tärkeää, että ystävä on kannustava.
– Se kannustaa ideoita ja ei sano ei hyviin ideoihin. Voi parantaa aina ideoita, mutta kuitenkin tsemppaa, Ilona ajattelee.
Ilona korostaa myös luottamuksen tärkeyttä kaverisuhteissa.
– Vaikka joskus tulisi riitaa parhaille kavereillekin, niin voi luottaa siihen, että se riita korjataan heti, Ilona sanoo.