21-vuotias nainen kertoi koulumurhasuunnitelmastaan oikeussalissa rauhallisesti ja viileästi. Hän ei kuitenkaan ollut varma mitä oli tehnyt, jos olisi saanut havittelemansa aseen.
Naiselle luettiin perjantaina syyte koulumurhan valmistelusta ja maanantaina häntä kuultiin Helsingin käräjäoikeudessa. Syytteen mukaan naisen tarkoitus oli tappaa Kokkolassa koulussa vähintään 40 oppilasta ampumalla.
21-vuotias nainen kertoi oikeudessa asioista hyvin rauhallisesti. Ajatus ampumisesta syntyi unessa kesken masennusjakson.
Hän kertoi nähneensä kesällä 2014 unen, jossa hän oli koulumurhaaja. - Kun heräsin, hämmästyin sitä että minusta ei tuntunut pahalta. Mulla oli mukava kevyt fiilis.
”Sisältöä elämään”
Hänen mukaansa ampumisajattelut toivat sisältöä elämään.
- Sain siitä voimaa. Elämä ei tuntunut elämisen arvoiselta. Se oli hienoa, kun tunsi kiinnostusta johonkin asiaan. Se auttoi minua hyvin paljon.
Hän kertoi ryhtyneensä hankkimaan tietoa Jokelan ampujasta.
- Häntä oli kiusattu ja hän sai minulta sympatiat puolilleen.
Tunteet Jokelan ampujaa kohtaan olivat vahvemmat kuin ajattelu siitä, onko koulumurha oikein vai väärin.
- Olin kovin kiinnostunut ja ajattelin, että haluaisin suorittaa vastaavan.
