Koulukuvauksen hintaero pöyristyttää – samasta tuotteesta joutuu maksamaan jopa tuplahinnan
Koulujen alkamisen myötä alkaa myös keskustelu koulukuvauksista. Turun seudulla asuvan äidin yllätys oli suuri, kun perheen kahden lapsen koulukuvausten hinnat olivat hyvin erilaiset.
Turun seudulla asuva perheenäiti oli tilaamassa lastensa koulukuvauksia, kun hän huomasi kuvauksen hintaerot. Toinen lapsista on Turun Normaalikoulussa ja toinen Maskun Hemmingin koulussa. Molemmissa kouluissa kuvaajana toimii sama valokuvausfirma, mutta kuvien hintaerot olivat huomattavat.
Esimerkiksi ryhmäkuvan hinta oli Normaalikoulussa 3,30 euroa kun Hemmingin koulun oppilaan luokkakuvasta joutuu maksamaan 7,50 euroa.
Valmiiden kuvapakettien hintaero on samaa luokkaa – jopa yli kaksinkertaiset. Toisessa koulussa kahdensan kuvan paketti maksaa 26 euroa, kun se toisessa on 46 euroa.
"Halpaa verrattuna studiokuviin"
Kuvat toimittavan ja kuvaussopimuksia hallinnoivan Kuvaverkko Oy:n toimitusjohtaja Esa Airaksinen pitää summia edullisina.
– Summathan ovat hyvin pieniä. Suoraan sanottuna halpoja jos verrataan studiokuviin. Meillähän on niin, että kaikki kuvat tulevat kotiin nähtäväksi. Eli mitään pakkomyyntiä ei ole, vaan jokainen valitsee kotona ne kuvat, jotka haluaa, sanoo Airaksinen.
Kuvien myynti on siirtynyt pääasiallisesti nettiin. Yli 80 prosenttia Kuvaverkon asiakkaista tilaa kuvat netin kautta. Airaksinen sanoo, että hinnat perustuvat kilpailutukseen.
– Ne voivat olla koulukohtaisia, kuntakohtaisia tai jossain tapauksissa jokainen koulu itse kilpailuttaa ja jossain samaan tarjoukseen voi tulla monta koulua. Käytännöt ovat erilaisia eri paikkakunnilla, mitään selkeää tapaa ei ole, sanoo Airaksinen.
Airaksisen mukaan päätöksen koulukuvauksista tekevät joissakin kouluissa vanhempainyhdistys ja joissakin rehtori.
Rehtori hämmästyi eroa
Maskun Hemmingin koulun rehtori Eliisa Hyle-Sjövall kertoo hämmästyneensä Normaalikoulun edullista koulukuvauksen hintaa.
– En ole ikinä nähnyt niin edullista hintaa, hän kertoo.
Hyle-Sjövall kuitenkin sanoo, ettei ole osannut edes epäillä koulunsa kuvaushintaa, sillä esimerkiksi Rauman seudulla hinnat ovat olleet samansuuntaisia.
Hyle-Sjövallin mukaan koululla kuvaussopimus on muutaman vuoden mittainen ja seuraavaan kilpailutukseen lähdetään hinnan lasku mielessä.
Osa hinnasta voi palautua koululle
Kuvaverkon toimitusjohtaja Esa Airaksinen sanoo, että osalle kouluista maksetaan niin sanottua järjestelylisää, joka näkyy kuvien hinnoissa.
Myös Maskussa osa kuvien hinnasta palautuu koulun käyttöön.
– Se on hyvin pieni summa ja se käytetään esimerkiksi oppilaiden tilaisuuksissa esiintyvien ihmisten palkkioon, joita kunta ei maksa, kertoo rehtori Hyle-Sjövall.
Summaa rehtori ei kuitenkaan halua kommentoida.
"Erittäin kilpailtu ala"
Kuvaverkon Airaksinenkaan ei kerro MTV:n haastattelussa, minkälaisista rahoista puhutaan.
– Se riippuu sopimuksesta, tämä on näitä kilpailujuttuja, kertoo Airaksinen. Hänen mukaansa eri kilpailijoiden kanssa ei voida käyttää samoja hintoja.
– Jos tekisimme niin, että meillä olisi joka kilpailijan kanssa samat hinnat, mehän jouduttaisiin linnaan kaikki. Tämähän on erittäin kilpailtu ala tällä hetkellä.
Airaksinen uskoo, että hinnoista sopiminen johtaisi alan yrittäjät vaikeuksiin. Hänelle se kuitenkin sopisi, hän sanoo.
– Kyllä meitä kartellista syytettäisiin saman tien, jos laitettaisiin samat hinnat. Parasta olisi, että koulukuvauksilla olisi samat hinnat ja koulut vain valitsisivat sen valokuvausfirman, jossa on ammattitaitoisimmat kuvaajat ja parhaimmat taustat. Sehän olisi tietysti hieno juttu, mutta se ei ole lainmukaista, sanoo Airaksinen.
Uusimmat
-
08:13
Kansalaisuus- ja oleskelulupalakien kiristysten pelätään heikentävän Suomen vetovoimaa
-
08:03
Rakas äitini -uutuuselokuvaa tähdittävä Penelope Cruz ei anna lapsilleen kännyköitä: "Ei ole mikään selitys, että kaikilla muillakin on"
-
08:01
Uuden lajin metsästäjät: Kendossa huudetaan ja lyödään miekalla, myös päähän – tältä näyttää japanilainen miekkailu
-
07:55
NHL:n suomalaisseuraa lyötiin armotta – Miro Heiskanen mukana talkoissa: "Kammottavat"
-
07:44
Jonne Virtanen räväytti roisin seksivertauksen tv-haastattelussa – selostaja repesi nauruun
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
Lataa lisää