Kymmeniä R-kioskeja suljetaan eri puolilla Suomea.
R-kioski Oy on paljastanut toimintansa lopettavien kioskien listan. Tiedotteessa yritys kertoo, että se tekee laajoja arviointeja koko kioskiverkostostaan.
– Arviointien tavoitteena on varmistaa, että kioskeja sijaitsee siellä, missä asiakkaat liikkuvat ja missä kioskien palveluille on kysyntää, tiedotteessa sanotaan.
Uudistumista perustellaan kulutustottumuksen muutoksella, ja tiedotteessa kerrotaan jokaisen kioskin toimivuutta ja kannattavuutta tarkasteltavan.
R-kioskin toimitusjohtaja Niklas Lilius kertoi lokakuussa, että jopa 70 kioskin sulkemista harkitaan. Lausunnon seurauksena nyt julkaistiin lista lopetettavista kioskeista.
Tiedotteen mukaan suljettavien kioskien henkilöstö ja kauppias ovat saaneet ensin tiedon sulkemispäätöksestä suoraan yritykseltä. Nyt julkaistun listan tarkoitus on yhtiön mukaan rauhoittaa tilanne.
– Sen tarkoitus on tuoda tilanteeseen selkeyttä ja antaa henkilöstöllemme mahdollisuus keskittyä työhönsä ilman ympärillä leijuvaa epävarmuutta tai arvailuja, Lilius sanoo tiedotteessa.
Hän kuvailee päätöksiä vaikeiksi.

