Kouluriita leimahti Espoossa – Nokian vanha toimistotila sotkun ytimessä
2:15Katso uutisjuttu: Lapsimäärä kasvaa Espoossa ja palvelut eivät pysy perässä. Väliaikaisratkaisut ovat aiheuttaneet pitkäkestoisia riitoja vanhempien, opettajien ja päättäjien välillä.
Espoo on vaikeuksissa koulutilojen puutteen vuoksi lapsimäärän kasvaessa.
Viime vuoden lopulla Espoon väestöstä lapsia ja nuoria oli 24 prosenttia. Väestöennusteen mukaan määrä kasvaa tulevaisuudessa.
Kasvavaan kaupunkiin on suunnitteilla seuraavan kymmenen vuoden aikana neljä uutta peruskoulua, ja lisäksi kuutta koulua remontoidaan lisätilan saamiseksi.
Neljä Espoon peruskoulua toimii tällä hetkellä korjaustöiden tai tilanpuutteen vuoksi kokonaan tai osittain jopa vuosia väistötiloissa.
Väliaikaisratkaisut ovat aiheuttaneet pitkäkestoisia riitoja vanhempien, opettajien ja päättäjien välillä.
Väistötilana Nokian vanha toimistotila
Jo vuosia eri espoolaiskoulujen väistötilana on toiminut Nokian vanha toimistorakennus.
Kutojantie 2 -osoitteessa on tällä hetkellä Espoon yhteislyseo ja 11 peruskoulun luokkaa Kilonpuiston koulusta.
Etenkin peruskoulun väistötilat ovat herättäneet paljon tyytymättömyyttä.
– Huoli on ollut välituntitiloista ja tilojen viihtyvyydestä sekä sisäilmasta. Eli sen osalta huolissaan ovat olleet meidän johtokuntamme erityisesti. Koulun johtokunta on aktiivisesti ajanut asiaa kasvun ja oppimisen lautakuntaan, että täällä on terveellistä ja turvallista. Mielestäni sen eteen on aika paljon nyt tehty, kertoo Kivenpuiston koulun rehtori .
Annukka Leutonen
Kilonpuiston koulun johtokunta on alusta alkaen vastustanut Kutojantien toimistotilojen käyttöä opetustarkoitukseen.
– Paperia, selvityksiä ja perusteluita on kertynyt satoja liuskoja, kertoo Kilonpuiston koulun johtokunnan puheenjohtaja Pia Palojärvi.
Sisäilmaongelmia ja ahtaat tilat
MTV Uutiset on nähnyt Kutojantie 2:n sisäilmaa seuraavan Luokkahenki-raportin syyskuulta, jossa kerrotaan oppilaiden oireilun olevan varsin voimakasta, ja selvästi yli koko maan keskitason.
Raportin mukaan esimerkiksi useiden luokkien hiilidioksidipitoisuudet kohoavat reilusti yli suositellun, mikä voi aiheuttaa väsymystä ja heikentää keskittymiskykyä.
Koulussa yhdeksättä luokkaa käyvä Kaarlo Salminen on oppilaskunnan edustaja. Hän kertoo oppilaiden oireilevan huonosta sisäilmasta.
– Tosi paljon valitusta siitä ilmasta. On tosi kipeän oloista välillä, että sattuu tosi paljon päähän ja muuta. Täällä on tosi ahtaat tilat, Salminen sanoo.
Espoon suomenkielisen perusopetuksen johtajan mukaan tilat soveltuvat opetuskäyttöön, ja niihin on tehty peruskorjauksia tilanteen parantamiseksi.
– Tätä asiaa on tutkittu viime aikoina tosi perusteellisesti ja meidän lautakunnallemmekin on toimitettu erilaisia selvityksiä ja siinä on todettu, että kyllä ne soveltuvat, sanoo suomenkielisen perusopetuksen johtaja Juha Nurmi.
Nurmen mukaan tilat ovat olleet väistötilakäytössä jo 2010-luvulta lähtien, eikä sieltä ole kuulunut "kovinkaan paljon mitään huolestuttavaa viestiä".
– Aina jotain vähän, mutta se on kuitenkin rajallista, Nurmi kertoo.
Käytännön tasolla havaitaan tyytymättömyyttä
MTV Uutisille nimettömänä asiaa kommentoineen opettajan havaintojen perusteella oppilaat eivät viihdy koulussa. Opettaja kertoo, että tyytymättömyys väistökoulun olosuhteisiin näkyy esimerkiksi pettymyksenä nuorissa.
– Toimistotiloja on toki muokattu peruskouluystävällisiksi, mutta etenkin seiskaluokkalaiset ja kasiluokkalaiset tarvitsevat erilaisen oppimisympäristön kuin tällaisen toimistoympäristön, opettaja sanoo.
Samaa mieltä on MTV Uutisten haastatteleman oppilaan vanhempi.
– Voin aistia omissa lapsissani juuri sen, että kyllä heitä harmittaa, että he käyvät tämäntyyppisessä paikassa koulua tietäen, että jotkut kaverit voivat käydä eri paikassa. Kyllä heille tulee tästä sellainen apea mieli, sanoo Marjaana Ajanto, yhden oppilaan vanhempi.
Koulun piha-alue on vanha parkkipaikka, jossa on kaksi ulkopingispöytää, koripallokenttä ja muutama ulkokuntoilulaite. Opettajan mukaan oppilaat viettävät välitunnit kuitenkin sisätiloissa.
– Siellä ne ovat sokkeloissa, hän kertoo.
Rehtorin mukaan koulun tiloihin on vielä ennen joulua tulossa sohvat viihtyvyyden lisäämiseksi.
Nuoret itse kaipaisivat yhteisöohjaajaa, jonka läsnäolo voisi auttaa yhteishengen nostattamisessa.
– Täällä ei ole sellaista yhtenäistä henkeä, niin kuin meillä oli aiemmin, Salminen harmittelee.
Espoon suomenkielisen perusopetuksen johtaja Juha Nurmi toimitti MTV Uutisille oppilaille lukuvuotena 2024–2025 koulun viihtyvyyttä teetetyn kyselyn tulokset.
Kyselyn mukaan 45 prosenttia Kutojantien oppilaista oli melko tai täysin samaa mieltä siitä, että koulun välituntitilat ovat viihtyisät ja toimivat. 43 prosenttia puolestaan on asiasta täysin tai melko eri mieltä.
Koulun johtokunta haluaa oppilaat siirtokouluihin
Kilonpuiston koulun johtokunta on aktiivisesti ajanut siirtokouluja Kutojantie 2:n väistötilojen sijaan. Johtokunta kokee, ettei kaupunki ole ottanut tätä vaihtoehtoa tosissaan.
– Koemme, että tätä vaihtoehtoa ei ole tosiasiallisesti selvitetty. Lisäksi erikoista on, että kaupunki on tehnyt päätöksen Kutojantien vuokrasopimuksen jatkamisesta tilanteessa, jossa vielä lautakunta ei ollut lopullisesti päättänyt niiden tilojen käyttämisestä, Palojärvi sanoo.
Koulutoiminta Kutojantiellä jatkuu arviolta vuoteen 2030 asti, jolloin uuden Keran koulun on määrä valmistua.
Nurmen mukaan Kutojantien tilojen käyttöön on päädytty muun muassa taloudellisista syistä. Hän vakuuttaa, että Kutojantie 2:n vuokraus on edullisempi ratkaisu kaupungille kuin siirtokoulut tässä tapauksessa.
– Espoossa on ollut jo pitkään linjana se, että käytetään olemassa olevaa kapasiteettia. Toinen syy on se, että siirtokoulujen kustannukset ovat mittavat. Mieluummin halutaan panostaa siihen, että meillä on Espoossa riittävästi henkilökuntaa, eivätkä meidän rahat mene tarpeettomasti seiniin, Nurmi sanoo.
MTV Uutiset pyysi Kutojantie 2:n kiinteistön vuokrasopimusta nähtäväksi.
Espoon kaupunki kieltäytyi toimittamasta vuokranantajan Spondan kanssa tehtyä vuokrasopimusta kiinteistöstä liikesalaisuuteen vedoten. MTV Uutiset ei myöskään ole saanut artikkelin julkaisuun mennessä vastausta Espoon kaupungilta tilapalveluilta siihen, kilpailutettiinko koulun sijoittaminen alun perin Kutojantie 2 väistötiloihin.