Kotimainen keksintö vähentää jätettä – kierrätettävä pakkaus toimii panttina

Joulun alla verkkokauppa käy vilkkaana. Vilkas kauppa puolestaan lisää muovi- ja pahvijätteen määrää. Kotimainen keksintö, Repack eli kierrätettävä lähetyspakkaus, vähentää jätteen määrää.  

– Ajattelimme, että meidän pitää tehdä jotain tälle pakkausmateriaalimäärälle tai me hukumme muuten pakkausroskaan, kertoo Repackin operatiivinen johtaja Petri Piirainen

Repackista hyötyy ennen kaikkea verkkokauppa. 

– Kun verkkokaupasta esimerkiksi ostetaan vaatteita, valitaan Repack-pakkaus ja maksetaan siitä pieni pantti. Kun ostos saadaan kotiin, voidaan pakkaus uudelleenkäyttää pudottamalla se kirjelaatikkoon. Näin pakkaus palautuu uudelleen käyttöön ja palauttaja saa meiltä kiitoksena ostosetelin seuraavaa verkko-ostosta varten, kertoo Piirainen pakkauksen kiertokulusta.

Piiraisen mukaan kaikki alkoi Itellan logistiikkakeskuksessa.

– Teimme tuotekehitysprojektia Itellalle ja ryhdyimme itsekin ostamaan tuotteita verkkokaupasta. Tuotekehitysihmisinä mietimme, että mitä järkeä siinä on, että kaikki verkkokaupat palvelevat asiakkaitaan omilla pahvilaatikoillaaan ja muovipusseillaan, Piirainen sanoo.

Vähentää pakkausjätettä

Valtavat pakkausvirrat nähtyään kaverukset ymmärsivät, että edessä olisi uusi bisnesidea: kierrätettävän lähetyspakkauksen kehittäminen. Pantin astuminen mukaan kuvioihin alkoi, yllättäen, oluen ostosta.

– Kaikki lähti alun perin siitä, kun meidän yhtiökumppani Mäkelän Juha osti olutta Tanskassa vaihto-oppilasvuotenaan. Tanskassa maksettiin hyvin panttipulloista rahaa ja Juha sai kolmella pullolla yhden olutpullon ja ymmärsi, että panttihommassa on järkeä, kertoo Piirainen.

Palaute ollut vain positiivista

Yksi Suomen suurimmista verkkokaupoista Varusteleka on hiljalleen ottamassa kierrätettävät lähetyspakkaukset käyttöönsä. Tavoitteena on, että noin vuotuisesta 100 000 postipaketista ainakin 10 prosenttia olisi uudelleenkäytettäviä.

– Tämä ei ole kustannusprojekti. Enemmän tämä on markkinointi- ja ympäristöprojekti. Me haluamme, että tällä on vaikutus jätteen määrään, sanoo Varustelekan talouspäällikkö Jarkko Lahtinen.

Nettikaupalla oli aluksi kierrätettävät pakkaukset vain testikäytössä. Pakkauksiin suhtauduttiin hyvin ja palaute yllätti positiivisuudellaan.

– Kyllä palaute oli oikeastaan pelkästään positiivista. Suurin osa asiakkaista tykkäsi ja kyllä tämä meidänkin mielestä oli tosi hyvä juttu, sanoo Lahtinen.

Itella mukana testaamassa

Repackin voi palauttaa 24 eri maassa ja liikkeellä on tuhansia pakkauksia. Yhtä pakkausta voidaan käyttää uudelleen jopa kymmeniä kertoja. Myös Itellassa on ilahduttu suomalaiskeksinnöstä.

– Olemme testaneet näitä paketteja ikään kuin niiden suojeltavuuden kannalta ja lisäksi niitä on testattu tuotannossa kipsilevyllä. Ne ovat menneet loistavasti läpi, eikä yhtään rikkoontumista ole tapahtunut, sanoo Anders Falck Itellan pakettipalveluiden liiketoimintajohtaja.

Hänen mukaansa kierrätysmateriaali on osoittautunut paljon tavallisia pakkausmateriaaleja kestävämmäksi ratkaisuksi.

Oma pakkaus myös huonekalutoimituksiin 

Pakkauksia kehitetäänkin nyt kiivasta vauhtia, tuorein aluevaltaus on toimituspakkaukset huonekaluille. Ne lanseerattiin syksyllä Habitare-messuilla.

– Meidän pakettimme huonekaluille on huomattavasti nopeampi pakata siellä valmistajan luona. Se on helpompi kantaa logistiikkafirmassa, se on myös huomattavasti ergonomisempi. Toimitusvaiheessa Repackin purkaminen kestää kaksi minuuttia ja kaikki roskat lähtevät toimittajien mukana. Se on täysin roskaton huonekalutoimitus, sanoo Repackin toimitusjohtaja Jonne Hellgren.

Lue myös:

    Uusimmat