Viimeisiä hellepäiviä viedään – kauanko helleputki jatkuu?

LK 3.8. Helle, aurinkolahden uimaranta
Yli 30 asteen päiviä on ollut jo ennätykselliset 22.Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2025 06:19

MTV UUTISET – STT

Helleputken jatkuminen on tänäänkin mahdollista.

Maan pohjoisosissa lämpötilat ainakin lähentelevät 30 astetta, ennusti Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso STT:lle lauantaina.

– Ihan pohjoisessa voisi (30 astetta) ylittyä. Katsotaan nyt, että meneekö se siellä vai onko siinä pilveä, hän sanoi.

Maan etelä- ja keskiosissa lämpötilat pysyttelevät noin 25 asteen tienoilla.

Sade- ja ukkoskuuroja on ennustettu erityisesti maan länsi- ja pohjoisosiin. Kuuroihin voi liittyä voimakkaita tuulenpuuskia ja rankkasateita. Maanantaina kuuroja tulee erityisesti lännessä ja pohjoisessa sunnuntaitakin enemmän.

Lue myös: Yli 30 astetta kolmen viikon ajan! Varoitus viikonlopusta – Pekka Pouta: "Ei voi korostaa liikaa"

Yli 30 asteen ylittäviä päiviä oli lauantaihin mennessä ollut ennätykselliset 22 putkeen. Putki katkennee viimeistään maanantaina, jolloin Ilmatieteen laitoksen mukaan 30 asteen rikkoutuminen on epätodennäköistä.

Ennen tätä kesää yli 30 asteen helleputkiennätys oli kesä–heinäkuulta 1972. Tuolloin 30 lämpöasteen ylittäviä päiviä oli peräkkäin 13. Vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961.

1:17imgPekka Pouta kertoo vinkit selibaattihelteen rikkomiseen.

Tuoreimmat aiheesta

Helle