Koskettava hetki: 2-vuotias tyttö saateltiin sairaalan henkilökunnan voimin viimeiselle matkalleen – pelasti kuollessaan kolme muuta

Ihmiskeho pettää vääjäämättä – jokainen kuolema on kuitenkin yksilöllinen 3:01
Ihmiskeho pettää vääjäämättä – jokainen kuolema on kuitenkin yksilöllinen.

Coralynn oli vain noin 2-vuotias, kun hän lähti viimeiselle matkalleen. Hetki ennen kuolemaansa hän onnistui pelastamaan kolme ihmishenkeä, kertoo australialaismedia News.com.au.

Lapsen kuolema on vanhemmalle kohtuuttoman suuri menetys- oli lapsi sitten vauva- tai keski-ikäinen. Lähdön hetki voi kuitenkin olla kaunis ja tuoda lohtua tuntemattomillekin ihmisille

Viisipäivää kestävä murhenäytelmä 

Coralynn Sobolik oli viimeisinä elinhetkinään matkalla elämänsä viimeiseen leikkaukseen. Tytöltä poistettiin hänen vanhempiensa suostumuksella sydän, maksa ja munuaiset elinluovutusta varten.

Vain päivä aiemmin Coralynnin oli todettu olevan aivokuollut lyhytaikaisen sairastelun jälkeen. Tytön viisi viimeistä päivää olivat olleet kauhistuttava murhenäytelmä, sillä hän kärsi viiden päivän ajan aggressiivisesta parainfluenssaviruksesta, joka sai hänen sydämensä pysähtymään peräti kolmesti.

Pitkällinen elvytys vaurioitti tytön aivoja, ja lopulta tytön aivot olivat niin turvoksissa, ettei mitään ollut tehtävissä.

Vanhemmilla oli vaikea päätös tehtävänään – luopuako tyttärestään vai pitääkö hänet hengissä hengityslaitteiden avulla.

– Kehottaisin kaikkia pohtimaan elinluovutusta – olipa kyseessä äitisi tai sisaruksesi, hänen perintönsä voi jatkaa elämää kuoleman jälkeenkin, tytön äiti perustelee päätöstään.

Sankarityttö sai kulkueen leikkaussaliin

Koska kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, pikkutytön vanhemmat Meagan ja Paul halusivat videoida tyttärensä viimeiset hetket, jotta tyttöparan läheiset voisivat olla läsnä tämän viimeisinä elinhetkinä.

Videota on katsottu Facebookissa 9,5 miljoonaa kertaa. Koskettavalla videolla hentorakenteinen Coralynn makaa isossa sairaalasängyssä peittoon käärittynä. Hoitajat, lääkärit ja Coralynnin läheiset ovat sängyn ympärillä ja kuljettavat tyttöä rauhallisesti pitkää käytävää pitkin – hiljaa ja kunnioittavasti.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

– He kohtelivat meitä kuin olisimme olleet yhtä suurta perhettä, Meagan kiittelee sairaalan henkilökuntaa.

Käytävän seinustoilla seisoo vakavoituneita ihmisiä, jotka seuraavat taaperon matkaa kohti leikkaussalia. Tunnelma on surullinen, mutta rauhallinen.

– Pelastit kolme ihmistä. Rakastan sinua ikuisesti, äiti sanoo urhealle tyttärelleen.

Coralynnin maksa meni 1-vuotiaalle pojalle, kun taas hänen sydämensä antoi tyttövauvalle uuden mahdollisuuden elää. Munuaiset taas pelastivat 41-vuotiaan naisen hengen.

– Olen niin liikkuttunut siitä, kuinka montaa elämää Coralynn on onnistunut koskettamaan ympäri maailmaa. On ihana tietää, että pikkutyttömme on innoittanut niin montaa ihmistä, kyynelehtivä äiti kiittää. 

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat