Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa WA:ssa seurataan huolella Kiinasta levinnyttä koronavirusta. Uudentyyppinen koronavirus uhkaa Kiinan Nanjingissa 13.–15. maaliskuuta järjestettäviä MM-hallikisoja, jos Maailman terveysjärjestö WHO määrittää viruksen kansainväliseksi terveysuhaksi.
WA:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski oli tiistaina yhteydessä WA:n toimitusjohtajaan ja lääketieteellisen valiokunnan johtoon.
– Uskon, ettei ainakaan Kiinassa järjestetä MM-hallikisoja, jos WHO tekee emergency-päätöksen (määrittelee viruksen kansainväliseksi terveysuhaksi). Aikataulu on nyt sellainen, että kisoja on silloin vaikea järjestää muuallakaan, Pihlakoski arvioi tilannetta.
– Liitossa ollaan nyt koko ajan kuulolla, mitä WHO päättää.
Kiina on ryhtynyt järeisiin toimiin rajoittaakseen viruksen leviämistä. Finnair päätti tiistaina peruuttaa lennot Nanjingiin ja Pekingin Daxingiin maan ryhmämatkakiellon takia. Lennot on peruutettu maaliskuun lopulle.
Myös MM-kisojen kohtalo saattaa olla lopulta Kiinan viranomaisten käsissä.
– Jos viranomaiset sanovat, ettei kisoja järjestetä, se on sitten siinä, Pihlakoski totesi.
SUL seuraa rauhassa tilannetta
Suomen urheiluliitto SUL ei ole vielä käsitellyt viruksen MM-kisoille aiheuttamaa uhkaa.
