Olympialaisten siirtäminen koronaviruksen takia on mahdollista – "Tiedämme sen leviävän helposti"

Useita urheilutapahtumia on peruttu eri puolilla koronaviruksen leviämisen takia. Kansainvälisen olympiakomitea (KOK) on kuitenkin sitoutunut Tokion olympialaisten järjestämiseen ensi kesänä, sanoo KOK:n jäsen Dick Pound uutistoimisto Reutersin mukaan.

Poundin mukaan olympialaisten siirtäminen vuotta myöhemmäksi ei olisi mahdotonta, mutta se on vasta viimeinen vaihtoehto. Pound sanoo KOK:n tekevä kaikkensa, että olympialaisiin valmistautuvat urheilijat pääsisivät kilpailemaan.

– Vain, jos pahin mahdollinen tapahtuu ja tämä kehittyy pandemiaksi tai maailman terveys on uhattuna, meidän täytyy vastentahtoisesti todeta, että se on olympialaisia tärkeämpää.

Poundin mielestä on vielä liian aikaista alkaa suunnitella vaihtoehtoisia järjestelyitä olympialaisten varalle. Tämä siitäkin huolimatta, että hän myöntää koronaviruksen olevan suurempi ongelma kuin Rion vuoden 2016 olympialaisten aikaan levinnyt zikavirus.

– Tiedämme sen (koronavirus) leviävän helposti ja se on häiritsevää, Pound sanoo.

– Mutta toisaalta, elämme flunssakauden huippua, mikä on yleensä talvella tammi–helmikuussa, ja menee sitten ohi ilman lämmetessä. Jos koronavirus toimii samoin, huhti-, touko- ja kesäkuussa se voi olla jo mennyttä.

KOK on tiiviisti yhteydessä Maailman terveysjärstö WHO:n kanssa koronaviruksen aiheuttaman uhan määrittämiseksi. Poundin mukaan vakaa aikomus on, että olympialaisten avajaisia vietetään 24. päivä kuluvan vuoden heinäkuuta.

– Siihen me tähtäämme tällä hetkellä. Jos paikalliset viranomaiset ja terveysviranomaiset eivät päätä toisin, menemme sen suunnitelman mukaisesti.

Tokion olympialaisissa on tarkoitus kilpailla 24. heinäkuuta ja 9. elokuuta välisenä aikana.

Lue myös:

    Uusimmat