Koronarokotukset laajentuvat tulevaisuudessa myös työterveyshuoltoon. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan sairausvakuutuslain muutosta, joka mahdollistaa koronarokotuksen antamisen työterveysasemilla. Muutokset on tarkoitus saada voimaan pikavauhtia.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vahvisti hallituksen eilisessä tiedotustilaisuudessa, että muutosta valmistellaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) johdolla. Hallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran huomenna keskiviikkona.
– Hallituksen strategia on hyvin selvä: Me olemme jo joulukuussa kertoneet hyvin selvästi sen, että yksityinen ja työterveys ovat mukana rokotuksissa ja tätä korvauskokonaisuutta on sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu, ja hallitus saa tällä viikolla tilannepäivityksen. Me pyrimme viemään ne muutokset eduskuntaan.
Työmarkkinajärjestöt ovat jo jonkin aikaa toivoneet työyterveyshuoltoa mukaan koronarokotuksiin. Lakimuutoksia onkin valmisteltu yhteistyössä muun muassa SAK:n, STTK:n, akavan ja Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa. EK:ssa ollaan hyvin tyytyväisiä hallituksen ilmoitukseen.
– On hienoa, että tätä korvattavuutta ja tätä lakiesitystä viedään läpi kiireellä. Silloin saadaan samanarvoisesti rokotettua kaikki työterveyden asiakkaat ja myös pienten yritysten asiakkaat ovat samassa arvossa. Työterveysalan osaamisella näiden prosessien hoitamisessa ja yhteistyössä julkisen sektorin kanssa saadaan koko yhteiskunta rokotettua mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti, sanoo asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Aikataulusta ei vielä tietoa
Sairausvakuutuslain muutos sallii täyden korvauksen maksamisen koronarokotteen antamisesta työterveyshuollon järjestäjille. Korvaus olisi MTV Uutisten tietojen mukaan viiden ja kymmenen euron välillä yhtä rokoteannosta kohden.
