Louise tajusi vasta kaupasta palattuaan, ettei ollutkaan pukenut ylleen rintaliivejä. The Guardianin mukaan liiveistä luopuminen on noussut jo ilmiöksi.
Louise Kilburn havaitsi vasta kaupasta saapuessaan, että oli reissun ajaksi unohtanut jotakin. Louise ei ollut viikkoihin käynyt koronaviruskaranteenin vuoksi ulkona, ja poistuttuaan asunnostaan ostoksille hän ei ollutkaan pannut ylleen rintaliivejä.
– Olin täysin unohtanut pukea ne, Louise tunnusti The Guardian -lehdelle.
Alkuvuoden Louise teki töitä kotoa tietokoneen avulla. Kun kotoa ei tarvnnut poistua, samalla rintaliivit olivat hautautuneet jonnekin vaatekaapin syvyyksiin.
LUE MYÖS: Hylkäsitkö rintaliivit etätöitä tehdessäsi? Näin asiantuntijat kommentoivat "roikkuvaa uhkaa"
"Miten olen voinut käyttää tätä joka päivä?"
The Guardianin mukaan rintaliiveistä luopuminen on noussut jo ilmiöksi. Lehden haastattelema Emma Roddick päätti luopua liiveistä koronakaranteenin aikana tajuttuaan, ettei hänellä oikeastaan ollut syytä pukea alusvaatetta ylleen. Kun Emma sitten joutui palaamaan rintaliivien käyttöön päivän ajaksi esitellessään asuntoaan mahdolliselle uudelle soluasukkaalle, hän järkyttyi.
