Koronaa Mallorcalta paennut prinsessa Birgitta, 83, lymyili 1,5 kuukautta Kaarle Kustaan ja Silvian nurkissa – riipaiseva tilitys: "Tunnen itseni kodittomaksi"

Ruotsin prinsessa Birgitta lensi Ruotsista lastensa luo Saksaan. Hän kuitenkin kertoo Expressenille kaipaavansa jo kovasti kotiinsa Mallorcalle.

Ruotsin kuninkaan Kaarle Kustaan sisar prinsessa Birgitta, 83, on asustanut Mallorcalla jo lähes 20 vuotta. Auringosta nauttivan prinsessan päivät vierähtävät golfkentällä ja hän on luonut itselleen laajan sosiaalisen verkoston suositulla lomasaarella.

Koronaviruspandemia muutti Birgitan arjen kuitenkin täysin. Hän kertoi aluksi pysytelleensä kotonaan ja kaipaavansa jo kovasti golfkentälle. Ennen kuin ulkonaliikkumiskieltoja tiukennettiin, lensi prinsessa kuitenkin Ruotsiin.

Nyt Birgitta paljastaa Expressenille vetäytyneensä Ruotsiin saavuttuaan eristyksiin Stenhammarin linnaan yhdessä kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian kanssa. Kolmikko vietti tiiviisti yhdessä 1,5 kuukautta.

Birgitta sanoo ruotsalaislehden haastattelussa nauttineensa siitä, että hän sai oleskella Ruotsissa poikkeuksellisen pitkään.

– Olen ollut poissa melkein 60 vuotta, joten täällä on ollut oikein mukavaa, Saksassa ennen Mallorcalle muuttoaan asunut prinsessa luonnehti.

Viime viikolla prinsessa kuitenkin lensi Saksaan, missä hänen kaikki kolme lastaan asuvat ja asustaa nyt poikansa luona Münchenissä. Hän kuitenkin myöntää kaipaavansa jo Mallorcalle – ja erityisesti omaa kotiaan.

–Tunnen itseni tällä hetkellä kodittomaksi. Se ei ole mukava tunne, hän kuvaili riipaisevasti tilannettaan.

Lue myös:

    Uusimmat