Korona jyllää taas – pitäisikö kaikkien käyttää maskia? Ylilääkäri kertoo parhaat tavat torjua tartunta
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen kertoi MTV Uutiset Livessä, mitkä ovat tehokkaimmat keinot koronan leviämisen ehkäisyssä.
Syksyn tullen korona on taas nostanut päätään. Koronatartunnat ovat kaikilla mittareilla katsottuna nousussa.
Samaan aikaan liikkeellä on muitakin hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia, ja esimerkiksi influenssakausi kolkuttelee ovella.
Monet taudinaiheuttajista leviävät pisaroiden välityksellä. Pitäisikö ihmisten nyt alkaa taas suojata suunsa ja nenänsä kasvomaskeilla, jotta taudit eivät pääsisi leviämään?
Yllä olevalla videolla Asko Järvinen kertoo, millaisia ovat tämänhetkiset koronaoireet.
Oireisen kannattaa käyttää maskia
Asko Järvinen kehottaa ensisijaisesti, että flunssaoireiset jäisivät kotiin.
Hän itse käyttäisi koronatestiä selvittääkseen taudinaiheuttajan, sillä edelleen korona aiheuttaa osalle ihmisistä selvästi vaikeampia oireita kuin muut hengitystievirukset.
Oireisen tai olonsa hieman kipeäksi tuntevan kannattaa käyttää maskia mennessään ihmisten ilmoille. Tyypillisesti korona leviää tilanteissa, joissa maskia ei kasvoilla ole – esimerkiksi työpaikoilla.
– Kasvomaski torjuu tartunnan hyvin. Sitä voi käyttää itsensä suojaamiseen, jos haluaa, tai voi suojata ympäristöään, jos epäilee, että oireet ovat alkamassa. Nämä ovat varmaan ne järkevimmät käyttömallit, Järvinen sanoo.
Laajalle maskisuositukselle hän ei näe järkeä – se olisi enemmän symbolinen ele.
– Enkä usko, että saadaan aikaan samanlaista yhteishenkeä ja pelkotilaa, että ihmiset olisivat niitä valmiita käyttämään.
Turvavälin pitäminen pienentää tartuntariskiä
Jatkuva käsien ja pintojen desinfiointi eivät ole tartuntojen ehkäisyssä ensisijaisia toimia, vaikka hyvästä käsihygieniasta kannattaa toki huolehtia. Käsien pesu vedellä ja saippualla sekä huolellinen kuivaus poistavat pöpöt desinfiointiainetta paremmin.
Etäisyyden pitäminen muihin ihmisiin sen sijaan toimii hyvin ja pienentää selvästi tartunnan saamisen riskiä.
– Turvaväli ja maskit on ne eri tilanteissa parhaat torjuntakeinot, Järvinen sanoo.
Lue myös: Millaisen vastustuskyvyn korona vaatii, ja voiko immuniteettia olla liikaa? Professori vastaa
MTV Uutiset testasi, kuinka hyvin erilaiset kasvomaskit todella suojaavat – katso tulokset videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää