Korona ja koulu: Hiihtolomalla olevat pk-seudun oppilaat palaavat viikoksi pulpetin ääreen, sitten jälleen etäopetukseen – rehtori näkee asiassa hyviäkin puolia

4:55
Oppilaat palaavat viikoksi pulpetin ääreen ja siirtyvät jälleen etäopetukseen. Rehtori kertoo, miten oppilaat ovat suhtautuneet etäopetukseen.

Yläkoulut ja toinen aste siirtyvät etäopetukseen kolmen viikon ajaksi koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Tällä viikolla lomailevien eteläsuomalaisten osalta tämä tarkoittaa kouluun palaamista vain yhdeksi viikoksi. MTV Uutiset Liven haastattelema rehtori näkee asiassa hyviäkin puolia.

Vantaan Ylästön koulun pihalla on hiljaista, sillä oppilaat ovat talvilomalla. Koulussa opiskelee normaalisti noin 900 oppilasta.

Suomessa toteutetaan sulkutila, joka alkaa kahdeksantena maaliskuuta ja päättyy 28. maaliskuuta, tiedotti hallitus tänään.

Hiihtolomalla olevat oppilaat palaavat kuitenkin vielä maanantaina kouluun.

– Tältä se vaikuttaa, eli ensin tullaan viikoksi takaisin kouluun, sanoo Vantaan Ylästön yläkoulun rehtori Satu Ollila.

"Tässä on hyviäkin puolia"

Ensi viikon jälkeen siirrytään etäopetukseen kolmen viikon ajaksi.

– Kuuntelin tiedotustilaisuutta ja kyllä se aktivoi aina omassa mielessä ne ajatukset siitä, että millä tavalla tämä tulisi toteuttaa mahdollisimman hyvin niin, että perusopetus olisi koko ajan mahdollisimman laadukasta, Ollila pohtii.

Oppilaat ehtivät lomansa jälkeen istua viikon päivät koulussa.

– Ajattelen sitä rehtorina sillä tavalla, että meidän täytyy opettajien kanssa järjestää mahdollisimman hyvää opetusta aina niissä spekseissä, mitkä meille annetaan. Kohdistan energiani siihen, millä tavalla se tehdään – ennemmin kuin siihen tehdäänkö oikeita tai vääriä päätöksiä.

–  Tässä on myös koulun kannalta hyviä puolia, että tullaan viikoksi kouluun. Esimerkiksi yhteishaku on nyt käynnissä ja yhdeksäsluokkalaiset hakevat jatko-opiskelupaikkaa ja monet heistä tarvitsevat siihen oppilaanohjaajien tukea. Se on ilman muuta helpointa ja nopeinta järjestää täällä lähiopetuksessa. He voivat ensi viikon tehdä sitä työtä.

Koulut odottavat lisäohjeita

Ovet laitetaan kuitenkin pian kolmeksi viikoksi säppiin ja tämä vaatii joitakin erikoisjärjestelyjä.

– Ensimmäiseksi meidän täytyy kuulla jatko-ohjeita. Kaikkea emme vielä tiedä – esimerkiksi sitä, mikä on erityisoppilaiden tilanne tässä. Ja mikä on valmistavan opetuksen tilanne? Ovatko he täällä livenä vai etänä? Ollila pohtii.

– Meillä täytyy myös olla aikaa reagoida jatko-ohjeisiin, että kuinka toimimme, että pystymme sen oikeasti hoitamaan.

Etäkoulu ei ole kaikille hyväksi, mutta toisille se sopii

Ollilan mukaan sitä ei voida yleistää, kenelle ja minkä ikäiselle etätyöskentely sopii.

– En tiedä, onko sen ikäisiä ollenkaan, joista kaikki siihen soveltuisivat. Luulen, että kaikille aikuisillekaan etätyöskentely ei ole hyvä. Viime keväänä haastattelin monia meidän kasi- ja ysiluokkalaisia. Kyllä aika monen mielestä etäopetus oli uuvuttavaa ja tylsää. Toki oli niitäkin, jotka nauttivat siitä vaiheesta.

– Viime keväänä oli nähtävissä turnausväsymystä liittyen etäopetukseen ja se on sellainen asia, joka meidän täytyy ottaa huomioon, kun lähdemme suunnittelemaan tätä kolmea viikkoa.

Myös oppilaiden toiveita on kuunneltu

Oppilailta kerättiin myös tietoa, millaiset asiat heidän mielestään kuuluisi hoitaa "livenä" ja millaiset asiat sopivat etätyöskentelyyn.

– Ylästön koulussa aiotaan soveltaa näitä asioita, että saisimme mahdollisimman monen pysymään mukana opetuksessa ja että opetukseen olisi oppilaalle mahdollisimman helppo liittyä.

Alakoululaiset saavat enemmän tilaa

Alakouluja ei siirretä etäopetukseen.

– Mitä kypsempi ja paremmat opiskelutaidot oppilaalla on, sen paremmin hän suoriutuu myös etäopiskelusta. Toisaalta jos kaikista pienimmät oppilaat ovat etäopetuksessa, niin se asettaa haasteita myös perheille. Ymmärrän, että se päätös olisi haastavampi.

Ylästön koululla järjestely tarkoittaa sitä, että noin 300 yläkoulun oppilasta siirtyy etäopetukseen ja noin 600 oppilasta alakoulun puolelta jää lähiopetukseen.

– Nyt lähes 600 oppilasta voi levittäytyä laajemmalle alueelle ja pystymme huolehtimaan pienempien turvaväleistä paremmin sinä aikana.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja