Korkeimman oikeuden puntaroitavaksi päätyi mielenkiintoinen sopimus vuodelta 1895. Sopimuksessa oli sovittu viljan ikuisesta maksuttomasta jauhatusoikeudesta. Ongelmat syntyivät, kun vastapuoli irtisanoi sopimuksen yli sata vuotta myöhemmin.
Äänekoskella oli 1700-luvulla kaksi verolle pantua kotitarvemyllyä. Toinen myllymylly oli rakennettu Mämmenkoskeen ja toinen Äänekoskeen.
Kun Äänekoskeen 1800-luvun lopulla oli alettu suunnitella tehdaslaitoksia, oli ollut tarpeen saada vesivoima tehdaskäyttöön.
Myllyjen jakokuntien osakkaat olivat myyneet myllykiinteistöt sekä koskiosuudet kiinteistönkaupoilla. 3.9.1895 ja 2.10.1895 tehdyissä kauppakirjoissa oli sovittu myyjien ikuisista vastikkeettomista kotitarvejauhatusoikeuksista.
Mämmenkosken 6.8.1895 allekirjoitetussa kauppakirjassa oli kaupan ehtona sovittu muun muassa näin: "Kun entiset myllyt myllypaikalta tulevat revityiksi, niin on ostajain pidettävä huoli siitä, että uusi mylly tulee lahkokuntalaisten käytettäväksi rakennetuksi".
Vuosien varrella jauhatuspaikka vaihteli muun muassa tulipalon seurauksena, mutta ikuinen jauhatusoikeus ilman jauhatusmaksuja pysyi voimassa sopimuksen mukaisesti. Viulut maksoi alkuperäiset myllykiinteistöt ostanut yhtiö ja sitä seuranneet yhtiöt.
Yli sata vuotta kului ilman ongelmia ja myllyt jauhoivat. Sitten yhtiö yksipuolisesti irtisanoi ikuisen sopimuksen päättyväksi vuoden 2011 lopussa. Yhtiö ilmoitti asiasta kirjeellä.
Jauhatukseen käytetty mylly lopetti toimintansa.
Kaikki oikeusasteet
Kaikki jakokuntien osakaskiinteistöjen omistajat eivät hyväksyneet sopimuksen irtisanomista vaan riitauttivat sen 27.1.2015 jättämässään kanteessa kärjäoikeudelle.
Useat osakaskiinteistöjen omistajat vaativat kanteessaan, että oikeus vahvistaa alkuperäisiin kiinteistönkauppoihin perustuvan jauhatusoikeuden voimassaolon ja velvoittaa yhtiön jatkamaan jauhatusoikeuden mukaista toimintaa.
Toinen esitetty vaihtoehto oli, että yhtiön korvaa jauhatusoikeuden irtisanomisesta syntyvän vahingon.
Kanteen mukaan sopimus jauhatusoikeudesta oli ollut vastaajaa pysyvästi sitova, eikä sitä ollut voitu yksipuolisesti irtisanoa.
Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että yhtiöllä oli ollut olosuhteiden muuttumisen takia oikeus irtisanoa sopimus kohtuullista runsaan kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen.
Vaasa hovioikeus oli samaa mieltä käräjäoikeuden kanssa.
Seuraavaksi korkeimpaan oikeuteen
Korkein oikeus piti selvänä, että jakokuntien osakkaat olivat myyneet Mämmenkoskessa ja Äänekoskessa sijainneet myllykiinteistönsä ja koskiosuutensa kiinteistönkaupoilla vuonna 1895. Kauppakirjoissa oli sovittu myyjien ikuisista vastikkeettomista kotitarvejauhatusoikeuksista.
Jauhatusoikeuksista tehdyissä sopimuksissa ei ole irtisanomisehtoa eikä muitakaan määräyksiä sopimuksen päättämisestä. Jauhatusoikeuden on nimenomaisesti sovittu olevan ikuinen.
Oikeus totesi myös, ettei nimenomaisesti jauhatusoikeutta koskevaa lainsäädäntöä ole voimassa eikä jauhatusoikeuden irtisanomisesta ole korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä.
Oikeuden mukaan sopimukset on pääsääntöisesti täytettävä ehtojensa ja tarkoituksensa mukaisesti. Sopimusten sitovuuden lähtökohta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sopimuksen osapuoli olisi pysyvästi ja peruuttamattomasti sidottu tekemäänsä sopimukseen määräämättömäksi ajaksi.
Ikuiseksi tarkoitettu jauhatusoikeutta tarkoittava sopimus voi olla irtisanottavissa, jos sopimuksen toimintaympäristö muuttuu olennaisesti toiseksi kuin mitä se oli sopimusta solmittaessa.
Korkein oikeus katsoi, että yhtiöllä on ollut oikeus irtisanoa jauhatusoikeudet ja että yhtiön noudattama irtisanomisaika ja irtisanomismenettely on ollut asianmukainen.
Kanne hylättiin KKO:n päätöksellä 13.2.2019. Ikuiset jauhatusoikeudet ehtivät olla voimassa 126 vuotta.