Korkein hallinto-oikeus ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta

KHO:n mukaan asiassa ei ollut valituskelpoista hallintopäätöstä. Oikeus päätyi ratkaisuunsa äänin 3-2.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta, KHO tiedotti keskiviikkona. Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto katsoivat valituksessaan, että valtioneuvosto oli laiminlyönyt velvollisuutensa päättää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisista lisätoimista.

Kyse oli valtioneuvoston eduskunnalle viime lokakuussa antamasta ilmastovuosikertomuksesta, joka järjestöjen mukaan ei sisältänyt riittäviä toimia, joilla Suomen hiilinieluvajetta korjattaisiin. 

Valituksen mukaan lisätoimien tarve oli ilmeinen, koska viime vuoden kesäkuussa saadut Tilastokeskuksen ennakkotiedot osoittivat, että maankäyttösektori oli toissa vuonna muuttunut ensimmäistä kertaa hiilinielusta päästölähteeksi.

KHO pohti valtioneuvoston päätöksen valituskelpoisuutta eli sitä, oliko päätöksestä ylipäätään mahdollista tehdä valitus tuomioistuimeen. KHO katsoi, että ilmastovuosikertomukseen sisältyvät valtioneuvoston ratkaisut eivät tässä vaiheessa sisältäneet valituskelpoista hallintopäätöstä.

Järjestöjen mukaan KHO:n käsittely olisi toteutuessaan ollut Suomessa ensimmäinen ilmastonmuutoskysymyksiin liittyvä oikeudenkäynti.

KHO: Valtioneuvosto ei lainvastaisesti laiminlyönyt ilmastolain velvoitteita

KHO arvioi päätöksen valituskelpoisuutta ilmasto-oikeudellisessa asiayhteydessä tavanomaista laajemmin.

Se katsoi, että tuomioistuin voisi arvioida valtioneuvoston päätöksenteon lainmukaisuutta järjestöjen tarkoittamalla tavalla sellaisessa passiivisuutta osoittavassa tilanteessa, jossa päätöksen tekemättä jättäminen johtaisi ilmastolain vastaiseen lopputulokseen.

Toinen mahdollinen tilanne olisi sellainen, jossa valtioneuvoston tosiasiallinen toiminta osoittaisi, ettei sillä ole tarkoitusta tehdä asianmukaisia päätöksiä ilmastolain tavoitteiden ja velvoitteiden saavuttamiseksi riittävän nopealla aikataululla, KHO sanoi.

–  Koska maankäyttösektorin suunnittelujärjestelmä oli vasta samana vuonna vähän ennen ilmastovuosikertomuksen antamista otettu ilmastolakiin ja koska lisätoimien tarvetta oli ryhdytty arvioimaan, asiassa ei voitu päätellä, että valtioneuvosto olisi ilmastovuosikertomuksen antaessaan lainvastaisesti laiminlyönyt noudattaa ilmastolain tavoitteita ja velvoitteita, KHO:n tiedotteessa kerrottiin.

KHO ratkaisi asian äänestyksellä äänin 3–2.

Lue myös:

    Uusimmat