Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Lahden kaupungin päätökset siitä, ettei venäläisomisteisen Teboilin vuokrasopimuksia jatketa. Oikeus antoi päätöksensä joulukuun lopulla.
Asiassa oli kyse Lahden kaupunkiympäristölautakunnan päätöksistä vuoden 2022 huhtikuulta ja marraskuulta. Lautakunta oli päättänyt, ettei Teboilin kahden kylmäaseman tonttien vuokrasopimuksia jatketa. Kaupunkiympäristölautakunta perusteli päätöksiään Venäjän sotatoimilla Ukrainassa.
Lautakunta sanoi, ettei se halua vuokrasopimuksia jatkamalla tukea eikä rahoittaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Teboilin omistaa suuri venäläinen öljy-yhtiö Lukoil.
Lautakunta perusteli päätöksiä myös sopimusten jatkamisesta kaupungille aiheutuvilla riskeillä, jotka liittyivät odotettavissa oleviin Venäjä-pakotteisiin ja Teboiliin kohdistuviin boikotteihin.
Lahden kaupunki hylkäsi Teboilin oikaisuvaatimukset, minkä jälkeen Teboil vei kiistan hallinto-oikeuteen. Teboilin mukaan kaupunki ei voi asettaa sitä muita polttoaineiden jakelijoita huonompaan asemaan yhtiön venäläisomistuksen perusteella.
Lue myös: Teboil-yrittäjää solvataan "Putinin kätyriksi" – Joonas kertoo, mistä kauppiaan leipä oikeasti muodostuu: "Ihmisiltä puuttuu tieto"
Oikeus: Epävarmoja oletuksia
Hallinto-oikeus päätti viime viikon perjantaina, että se kumoaa Lahden kaupunkiympäristölautakunnan päätökset.
Oikeus totesi, että kunnalla on laaja harkintavalta päättää, kenelle ja millä perusteilla se antaa omaisuuttaan vuokralle. Tätä harkintavaltaa rajoittavat kuitenkin esimerkiksi yhdenvertaisuuden periaate ja tasapuolisen kohtelun vaatimus.
Oikeuden mukaan kaupungin päätöksissä ei ole tarkemmin perusteltu, millä tavoin vuokrasopimuksen tekeminen Suomeen rekisteröidyn yhtiön kanssa hyödyttäisi Venäjän sotatoimia.
Lisäksi pakotteiden ulottumisesta Teboilin kaltaisten yhtiöiden kanssa tehtyihin vuokrasopimuksiin oli oikeuden mukaan esitetty vain epävarma oletus. Myös arviot boikottien merkityksestä Teboilin vuokranmaksukyvylle perustuivat vain hyvin epävarmaan oletukseen, oikeus katsoi.