Mainos

Konsulaatti seuraa vankileirille tuomittujen suomalaismiesten tapausta – venäläislehden mukaan työnsivät tullitarkastajan vauhdissa autosta ulos

Suomen Pietarin konsulaatti ei ota kantaa tuomittujen kansallisuuteen. Konsuliapua annetaan vuosittain muutamalle Venäjällä vapautensa menettäneelle vuosittain.

Venäläismedioiden mukaan kaksi Suomen kansalaista sai viiden vuoden mittaisen vankileirituomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja tämän hengen ja terveyden uhkaamisesta. Tuomiot annettiin Viipurin kaupungintuomioistuimessa viime viikolla ja Suomessa tuomioista kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Tuomiot liittyvät joulukuussa 2017 sattuneeseen tapaukseen, jossa miehet yrittivät paeta tullitarkastusta Vaalimaan vastaisella Torfjanovkan raja-asemalla. Miehet ajoivat rytäkässä tullipuomin läpi suurella nopeudella.

Gazeta.SPb.ru-sivuston mukaan he työnsivät autossa olleen tullitarkastajan ulos vauhdissa, jolloin tämä loukkaantui lievästi. Miehet pakenivat paikalta, mutta ilmoittautuivat itse poliisille myöhemmin.

Kourallinen suomalaisia venäläisissä vankiloissa

Suomen Pietarin pääkonsulaatissa ollaan tietoisia kyseisestä tapauksesta, ja sen seurantaa jatketaan. Tuomittujen kansalaisuuksiin tai muihin yksityiskohtiin ei kuitenkaan oteta kantaa. 

– Yleisellä tasolla voin sanoa, että konsulilain mukaan meidän pitää avustaa vapautensa menettäneitä Suomen kansalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Pidämme henkilöön yhteyttä ja seuraamme hänen kohteluaan ja asioiden hoitamista vieraan valtion viranomaisessa, sanoo lehdistövirkamies Jussi Palmén.

Pääkonsulaatin tiedossa on tällä hetkellä alle 10 tapausta, jossa Suomen kansalainen tai pysyvästi Suomessa asuva ulkomaalainen istuu vankilassa Venäjällä. Joissakin tapauksissa on mahdollista pyrkiä suorittamaan osa tuomiosta suomalaisessa vankilassa, riippuen tuomion kestosta.

– Tyypillisimmät konsulitapaukset täällä Pietarissa liittyvät matkustusasiakirjoihin kuten passin katoamiseen. Mutta ei niitäkään ole välttämättä edes joka kuukausi, kertoo Palmén.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja