Kongon tulitaukosopimus allekirjoitettiin ilman kapinallisia

Kongon rauhansopimus allekirjoitettiin Sambian pääkaupungissa Lusakassa ilman kapinallisia. Sopimuksen allekirjoittivat kaikki kuusi maata, jotka ovat olleet osallisina sodassa. Kapinallisten ryhmässä ei päästy yksimielisyyteen siitä, kuka ryhmän jäsenistä allekirjoittaisi asiapaperin.

Sopimuksella on tarkoitus päättää lähes vuoden kestänyt Kongon demokraattisen tasavallan sisällissota, johon on osallistunut ainakin kuuden eri Afrikan maan joukkoja. Zimbabwe, Angola ja Namibia ovat tukeneet presidentti Laurent Kabilan hallitusta kun taas Uganda ja Ruanda ovat olleet kapinallisten puolella. Presidentti Kabila sanoi tilaisuuden jälkeen olevansa kaikesta huolimatta optimistinen rauhan toteutumisen suhteen.

Sotaa käyneiden osapuolten lisäksi Lusakaan saapui myös useita muita Afrikan maiden valtionpäämiehiä sekä kansainvälisten järjestöjen edustajia todistamaan allekirjoitustilaisuutta. Muun muassa Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki saapui paikalle.

Tulitaukosopimuksen sisällöstä päästiin yksimielisyyteen ministerikokouksessa keskiviikkona useita viikkoja kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Sopimuksessa edellytetään taistelujen lopettamista vuorokauden sisällä sopimuksen allekirjoittamisesta, kansainvälisten rauhanturvajoukkojen sijoittamista alueelle sekä kaikkien ulkomaisten joukkojen vetäytymistä kuuden kuukauden sisällä.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat