Kommentti: Uusia tulokkaita ja vanhoja tuttuja – M teki vuoden 2017 parhaan kotimaisen levyn

MTV:n musiikkitoimittaja listasi vuoden parhaat kotimaiset studioalbumit.

Vuoden 2017 parhaiden kotimaisten levyjen joukosta löytyy muutamia tuttuja nimiä, mutta myös yllättäviä ja uusia artisteja. Listalle ylsi peräti kolme debyyttialbumia.

10. Mama Longhorn – Age Two

Vuoden 2017 parhaasta rytmimusiikkialbumista vastaa toisen pitkäsoittonsa julkaissut porilainen yhtye. Herkkua Fela Kutin, funkin, afrobeatin ja yleisesti rytmikkään musiikin ystäville.

9. Hullu Ruusu – Hullu Ruusu

Merita Bergin ja Antti Hermajan yhtyeen musiikillisesti täydellisen leppoisaa indie-folk-popharmoniaa lauluvuoropuheluineen huokuva esikoislevy. Albumin näennäisen aurinkoisen leppoisuuden takaa löytyy ei lainkaan niin leppoisia ja hätkähdyttäviä sanoituksia rankoista aiheista.


8. Saijaa Saijaa – Dyynimukulakuukunen

Listan toisen porilaisyhtyeen virkistävän rouhea ja melodinen suomalaiseen pikkukaupunkimentaliteettiin täydellisesti kuvallistuva sopivan huuruinen toinen albumi. Yhtye tuntuu olevan tyytyväinen omaan asemaansa ja samalla pyrkivän irti jo haljenneesta kuorestaan.


7. Pimeys – Silkkitie

Pimeys on kolmannella albumillaan entistäkin popimpi sanan vain ja ainoastaan positiivisessa merkityksessä. Yhtye ansaitsisi suuremman suosion sekä enemmän radiosoittoa.


6. Astrid Swan – From the Bed and Beyond

Syöpää sairastavan Astrid Swanin omaelämäkerrallinen albumi, joka on vakuuttava muistutus Swanin luomisvoimasta.


5. Matti Johannes Koivu – Lähtölauluja

Raukea lämpö ja välillä surumielisyyden kautta ponnistava toiveikkuus ovat asioita, joiden luomisessa Matti Johannes Koivu on parhaimmillaan. Ne ovat myös Koivun tähän asti parhaan albumikokonaisuuden tukipilarit.

4. Lau Nau – Poseidon

Vahvoja mielikuvia herättävä unenomainen, eteerinen ja paikoin painostavasti leijuva albumi. Levy huipentuu upeaan Kun lyhdyt illalla sytytetään, ne eivät sammu koskaan -instrumentaalikappaleeseen, jonka jälkeen olo on yksinkertaisesti todella tyhjä.


3. Mikko Joensuu – Amen 3

Viime vuosien suurimpien kotimaisten kulttuuritekojen joukkoon nousseen, henkistä matkaa ahdistuksesta vapautumiseen ja lopulta oman uoman löytymistä luotaavan Amen-albumitrilogian päätösosa. Levy, jolla Mikko Joensuu löytää jollain tavalla rauhan, mutta joka jättää kiinnostavalla tavalla oven sopivasti raolleen laulaja-lauluntekijän tuleville liikkeille sekä saa jopa odottamaan niitä.


2. Litku Klemetti – Juna Kainuuseen

Viime vuonna Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa debyyttilevynsä julkaissut Sanna "Litku" Klemetti julkaisi tammikuussa soolodebyyttinsä, jolla 1970-luvulta juurensa juontavat iskelmä- ja Love Records -vaikutteet sulautuvat kiehtovasti yhteen indie- ja punk-pop-sävytteillä. Nimibiisi on tuleva klassikko.

1. M – Tehtaantyttö

Laulaja ja näyttelijä Minja Koski yllätti debyyttialbumillaan täysin. Tehtaantyttö on synkeän kaunista, herkkää, unen ja valveen rajamailla tasapainoilevaa elektronista poppia, jonka Kosken tilannekuvamaiset tekstit täydentävät vuoden parhaaksi kotimaiseksi albumiksi.


---

Katso alla vuoden parhaiden albumien tekijöihin liittyviä videoita.

Pimeys - Viimeinen mahdollisuus 3:42





Lue myös:

    Uusimmat