Helsingin Sanomien kolme toimittajaa sai runsas viikko sitten syytteen siitä, että lehdessä joulukuussa 2017 julkaistussa jutussa paljastettiin syyttäjän mukaan turvallisuussalaisuuksia. Niitä kutsuttiin aiemmin jylhemmin valtionsalaisuuksiksi. Asiassa on kolme keskeistä kysymystä, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.
Aloitetaan rikoslain pykälästä, koska sen tulkinnasta tässä on kyse. Pykälä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta kuuluu näin:
”Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”
Kyse on siis maanpetosrikoksiin lukeutuvasta teosta, jonka rangaistusasteikko rinnastuu esimerkiksi törkeään petokseen tai törkeään varkauteen.
Mutta ne keskeiset kysymykset ovat: Ovatko tiedot salassa pidettäviä? Kertoiko HS tietoja oikeudettomasti? Onko sananvapauden rajoittaminen välttämätöntä?
Yritän tässä hahmottaa mistä on kyse.
Kysymys 1: Ovatko tiedot salassa pidettäviä?
Tämä on jutun keskeisin kysymys. Jos HS:n jutussa esitetyt tiedot eivät olleet aidosti salaisia, niin syytteeltä putoaa pohja pois. HS on itse kertonut, että jutun tiedot olivat saatavissa julkisista lähteistä, vaikka kuvituksena käytettiinkin useita punaisia salainen-leimoja.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe totesi MTV Uutisille, että jutussa oli sotilastiedustelua vahingoittaneita tietoja kuten rikoslain pykälä edellyttää. Näin puolustusvoimat on esitutkinnassa kertonut.
Lännen median haastattelussa kesäkuussa 2019 silloinen sotilastiedustelun johtaja Pekka Toveri kuvasi HS:n julkaisemia tietoja äärimmäisen vahingolliseksi. ”Millainen suorituskyky meillä on, mitä me pystymme seuraamaan ja millä taajuusalueilla”, Toveri kertoi konkreettiseksi vahingoksi.
Mihin hän viittasi? Sitä ei Lännen median uutisessa kerrottu. Helsingin Sanomien jutussa mainittiin esimerkiksi suunnitellun tiedustelulentokoneen kaavailluista kyvyistä viesti- ja tutkasignaalien taajuusväli ja kuinka montaa taajuutta sen pitäisi kyetä seuraamaan.
Helsingin Sanomien jutussa mainitut salaiset asiakirjat olivat tosin kymmenen vuoden takaa, mutta esimerkiksi tiedustelulentokone saatiin lopulta käyttöön vasta 2018.
Sotilastiedustelua johtaneen Toverin mukaan osa julkaistuista tiedoista oli vanhentuneita, osa kurantteja.
Salainen-leima
Viranomaisen salainen-leima ei tietysti julkisuutta yksiselitteisesti ratkaise. Lukuisia viranomaisen salaamia asiakirjoja on todettu korkeimmassa hallinto-oikeudessa julkisiksi.
Toki niitä on pysynyt salaisinakin. 2007 KHO katsoi, että puolustusvoimat sai salata silloisen Viestikoelaitoksen yleisluonteisetkin tiedot.
Julkisuuslaissa määritellään mitkä viranomaisten asiakirjat ovat salaisia. Lain teksti on kokonaisuudessaan tulkinnanvaraista, mutta pohja löytyy sieltä. Sotilastiedustelu on lähtökohtaisesti salaista.
Jos viranomainen antaa toimittajalle salassa pidettävää tietoa, virkamies syyllistyy siinä virkasalaisuuden rikkomiseen. Mutta jos toimittaja julkaisee tiedot, hän ei syyllisty lähtökohtaisesti mihinkään. Punainen leima ei ulotu toimittajaan.
Sen sijaan rikoslaissa kielletään tietyntyyppisten tietojen levittäminen. Sellaisia ovat esimerkiksi arkaluonteiset yksityiselämää koskevat tiedot ilman kohteen lupaa.
Kiellettyjen listalle kuuluvat myös nämä entiset valtiosalaisuudet, nykyiset turvallisuussalaisuudet. Ja rikoslaki koskee toimittajiakin.
Tämä logiikka on tärkeä ymmärtää, jos uutisoinnissa käytetään salaiseksi leimattua aineistoa.
Mikä on turvallisuussalaisuus?
Ylempänä mainitussa rikoslain pykälässä kerrotaan, että salaiset tiedot voivat koskea maanpuolustusta, turvallisuutta, ulkomaansuhteita tai kansantaloutta. Kyse pitää olla sellaisesta salaisesta tiedosta, joka voi aiheuttaa Suomelle vakavaa vahinkoa.
Millaisesta tiedosta voisi olla kyse? Sitä hahmoteltiin, kun lakia säädettiin 1990-luvun alussa.
”Turvallisuussalaisuuden paljastamisena voitaisiin pitää esimerkiksi puolustusvoimien joukko-osastojen sijoitussuunnitelmien paljastamista.”
Tekstissä mainitaan muitakin salaisuuksia.
”Toisena esimerkkinä voitaisiin mainita Suomen rajojen, aluevesien tai ilmatilan valvontaa koskevien järjestelyjen julkistaminen siten, että luvaton liikkuminen Suomesta ulkomaille tai ulkomailta Suomeen helpottuisi.”
”Ulkomaansuhteiden suojelemiseksi salassa pidettävänä seikkana voitaisiin pitää esimerkiksi sellaista seikkaa, jonka tuleminen yleiseen tietoon kotimaassa aiheuttaisi vahinkoa Suomen suhteille vieraaseen valtioon.
”Esimerkkinä Suomen kansantalouden suojelemiseksi muiltakin kuin vierailta valtioilta salassa pidettävästä seikasta mainittakoon sellaisten merkittävien talouspoliittisten tointen valmistelu, joiden tuleminen yleiseen tietoon liian aikaisin aiheuttaisi merkittävää pääomien siirtämistä pois Suomesta”.
Melko lailla isoista salaisuuksista tuossa listassa on kyse. Rinnastuvatko HS:n jutussa julkaistut tiedot tällaiseen, kun rikoslain pykälässä edellytetään julkistamisen aiheuttavan vakavaa vaaraa?
Kysymys 2: Kertoiko HS tietoja oikeudettomasti?
Rikoslain pykälässä mainitaan sana oikeudettomasti. Se on epäkäytännöllinen sana, mutta se tarkoittaa tässä puolustusvoimilta saatua lupaa tai muuten perustelua syytä tiedon kertomiselle.
Puolustusvoimat ei ollut lupaa antanut. Syyttäjä Rappen mukaan jutun julkaiseminen olisi ollut perusteltua, jos siinä olisi kerrottu epäkohdista sotilastiedustelussa. Pelkkien salaisten tietojen kertominen oli hänen mukaansa rikos.
Helsingin Sanomien mukaan tiedot sotilastiedustelusta olivat yhteiskunnallisesti merkittäviä, koska tuolloin sotilas- ja siviilitiedustelulait olivat tulossa eduskunnan käsittelyyn. Lait antoivat sotilastiedustelulle ja suojelupoliisille laajoja uusia valtuuksia. HS:n mukaan sillä oli oikeus kertoa tietoja sotilastiedustelun toiminnasta. Perustuslakiakin muutettiin nopeutetusti.
Hallituksen esityksessä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta todetaan hieman kryptisesti: ”Oikeudetonta tiedon hankkimista ei ole myöskään julkisen sanan tavanomainen haastatteluin ja kyselyin tai selvityksin tapahtuva tietojen keruu. Sen sijaan tiedotusvälineidenkään lukuun toimiva henkilö ei saa oikeudettomin keinoin hankkia tällaisia tietoja julkistamistarkoituksessa”.
Mistä tiedot on hankittu? HS on kertonut, että kaikki jutusta löytyvät tiedot löytyvät julkisista lähteistä. Tätä lehti ei ole täsmentänyt.
Keskusrikospoliisilla on kuitenkin kesken vuototutkinta, jonka epäilty on sotilashenkilö.
Mutta tästä päästään välttämättömyyteen, joka on läheistä sukua tälle oikeudettomuudelle.
Kysymys 3: Onko sananvapauden rajoittaminen välttämätöntä?
Tässä kohdassa mukaan tulevat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnat sananvapausasioissa. Suomi on saanut niissä lukuisia langettavia päätöksiä, joissa useimmiten kyse on ollut kunnianloukkausjutuista.
Tyypillisesti EIT:n langettavissa päätöksissä toimittaja on tuomittu suomalaisessa tuomioistuimessa, mutta EIT:n tulkinta sananvapaudesta on ollut laajempi kuin suomalaisten virkamiesten ja tuomioistuinten.
EIT on antanut monissa tapauksissa enemmän painoa julkista keskustelua ja tiedonvälitystä suojaavalle sananvapaudelle.
EIT on korostanut sitä, että demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapauden rajoitusten pitää olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden eli välttämättömiä. Sananvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista.
Mitä tästä pitäisi nyt ajatella?
Ensimmäisenä tulee mieleen se, että HS:n jutussa kerrotut tiedot eivät yleisesti ottaen olleet mitään Wikileaks-tasoa. Samalla voi ihmetellä mitä journalistista merkitystä kansalaiselle on tiedustelun taajuustiedoista.
Toisaalta sotilastiedustelun sumeassa maailmassa on ainakin ennen koettu, että kaikki on syytä pitää salassa. Kuvaavaa on, ettei sotilastiedustelun toimivaltuuksista ollut lakia ennen kesäkuuta 2019.
Sotilastiedustelulaki tuli voimaan kesällä 2019 ja siinä on lueteltu menetelmät, joita tiedustelussa saa käyttää.
Toki enemmän tietoa sotilastiedustelusta oli saatavissa jo ennen HS:n jutun julkaisua, koska keväällä 2017 julkaistiin sotilastiedustelulakia valmistelleen työryhmän esitys.
Vaikka Helsingin Sanomien tarkoituksena oli kertoa sotilastiedustelusta suomalaisille lukijoilleen, niin tiedot päätyivät tietysti ulkovalloille. Tiedustelutoiminnassa usein ongelmana on se, että hankitut tiedot ovat vaillinaisia. Yksittäisten lehdessä mainittujen faktojen lisäksi jokin jutussa julkaistu tieto voi vahvistaa vastapuolen tiedustelun oletuksia todeksi.
Puolustusvoimien reaktio aikanaan oli kova. Ehkäpä jutun kuvituksena käytetty punaleimaporno – salainen-leimojen runsas käyttö – ärsytti puolustusvoimissa. Ja varmaan myös huoletti.
Puolustusvoimissa on nyt huomattu, että sotilastiedustelun tiedustelulakien kautta saama valta edellyttää avoimuutta ainakin tiettyyn rajaan. Sotilastiedustelu julkaisi ensimmäisen vuosikatsauksensa tänä vuonna.
Tiedotusvälineet eivät voi kuitenkaan tyytyä pelkkään viranomaistietoon. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineet voivat ja niiden pitää kertoa merkittävistä yhteiskunnallisista asioista ja valmistelussa olevista salaisistakin asioista ja asiakirjoista.
Laki asettaa rajoja ja niiden välttämättömyyttä tuomioistuin saa tulevassa oikeudenkäynnissä pohtia. Kyse on vaikeasta jutusta. Se on kuitenkin selvää, että kyse ei ole vain sananvapausjutusta, vaan rinnalla on kansallisen turvallisuuden näkökulmat. Sananvapaus tuo myös sananvastuun.
Joka tapauksessa tästä tapauksesta on taas tulossa surullinen esimerkki suomalaisen oikeusjärjestelmän hitaudesta. Jutun julkaisemisesta on kulunut nyt jo lähes neljä vuotta ja muutamia lisää kuluu ennen kuin se on saatu suomalaisen oikeusjärjestelmän läpi.
