Helsingin Sanomien artikkelista kehkeytyi poikkeuksellinen tapahtumakulku – tästä tiedustelukohussa on kyse

1. Miksi HS:n uutinen herätti niin voimakkaita tunteita puolin ja toisin?

Rikoslain pykälä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta on sananvapauden rajoituksena poikkeuksellisen jyrkkä. Moni sotilas tai muuten salassa pidettävien asioiden parissa työskentelevä pitää ammattietiikkansa kannalta käsittämättömänä, että salaisiksi tai jopa erittäin salaisiksi leimattuja tietoja voidaan mitenkään julkaista, etenkään jos uutisessa ei paljasteta väärinkäytöksiä.

Sen sijaan puolustushallinnon ulkopuolella pykälä on tunnettu huonosti. Eikä ihme, sillä sitä ei ole nykymuodossaan eli 22 vuoden aikana jouduttu kertaakaan soveltamaan mediaan. Monelle toimittajalle ja jopa lainoppineelle tuli yllätyksenä, miten ehdottomasti Suomen ulkoisen turvallisuuden takia salaiseksi leimattujen tietojen julkaiseminen on kielletty ja miten nopeasti rikostutkinta alkoi.

Erityisen paljon tunteita herättää toimittajan kotiin tehty kotietsintä. Journalisteille oikeus kertoa merkittävää tietoa ja salata siinä käyttämänsä lähteet ovat ammattieettisesti aivan yhtä kallisarvoisia kuin turvallisuuskysymysten salassapito sotilaille. Lain mukaan poliisilla oli kotietsintään oikeus, mutta oliko se silti varmasti tarpeen?

2. Miten turvallisuussalaisuus poikkeaa muista salaisuuksista?

Pykälä turvallisuussalaisuuksien rikkomisesta on siitä poikkeuksellinen, että pelkkä turvallisuusperusteella lyöty leima asiakirjassa riittää kieltämään tietojen julkaisemisen myös mediassa.

Muista syistä lyötävät salausleimat eivät sido toimittajia. Niissä asioissa heidän oikeuttaan julkaista tietoja arvioidaan vain sillä perusteella, rikkooko juuri kyseisen tiedon julkaiseminen lakia eli sitä, onko kyseessä kunnianloukkaus tai yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

Pykälän jyrkkyyttä auttaa ehkä ymmärtämään samasta asiasta aiemmin käytetty termi valtiosalaisuus.

3. Mitä väliä tietovuodolla ja tietojen julkaisemisella on?

Viime päivien keskustelussa on kyselty, oliko kohu-uutisessa oikeasti arkaluontoista tietoa, josta ei tiedettäisi muutenkin. Uutisessa kirjoitettiin yksityiskohtaisesti muun muassa Puolustusvoimien tiedustelukoneesta, jonka avulla kuunnellaan sotilasradioiden liikennettä. Esimerkiksi sitä koskevat tiedot eivät ole kaikkien saatavilla.

Sotilastiedustelusta pyritään antamaan niin vähän tietoa kuin mahdollista, koska merkityksettömältä tuntuva tiedonmuru voi olla juuri se palapelin pala, jonka avulla vieraan maan tiedustelija saa käsityksen selvittämästään kokonaisuudesta. Siksi mahdollista vahinkoa on vaikea arvioida, vaikka suuria sotasalaisuuksia ei paljastuisikaan.

Toisaalta voi miettiä, kannattaisiko tiedustelusta kertoa edes vähän avoimemmin, jotta yleisöllä olisi parempi mahdollisuus ymmärtää huonosti tunnettua alaa. Kohuja voisi syntyä vähemmän.

Eniten huolta tapauksessa herättää, kuka tai ketkä toimittivat tiedot HS:lle ja miksi. Koska asiakirjat eivät ole aivan tuoreita, samalla taholla ei enää ole pääsyä vastaaviin asiakirjoihin. Siitä varmistuminen on Puolustusvoimille tärkeää paitsi uusien tietovuotojen estämiseksi, myös siksi, että muut valtiot uskaltaisivat yhä vaihtaa tiedustelutietoa Suomen kanssa.