Kommentti: Tämä näky Tukholmassa kertoi raa'an totuuden MM-kisojen ongelmakohdasta – eipä ihme, ettei Leijonat meinannut kiinnostaa

Yksi teema on ehtinyt toistua jääkiekon tämän kevään MM-kisoissa: jopa Leijonien otteluissa on kärsitty yleisökadosta. Miksi? Astuin MM-kisakuplan ulkopuolelle ja havahduin siihen, mikä suurimmalta osin selittää nyt koetun ilmiön, kirjoittaa Tukholmassa MM-turnausta paikan päällä seuraava MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen.

Eletään lauantaista iltamaa Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa. Istahdan kollegoideni kanssa alas ja alamme seuraamaan keväisen musiikkikarnevaalin eli Euroviisujen huipennusta. Odotukset ovat korkealla, onhan Ruotsin suomalaisvetoinen edustajatrio KAJ finaalin lähtökohtainen ykkössuosikki, eikä Suomen edustaja Erika Vikman jää arvioissa kauaksi kärjestä.

Hämmennys valtaa paikallisen kisastudion, kun Itävallan mitäänsanomaton rimputushölötys alkaa kahmimaan asiantuntijaraatien ääniä. Entäs Ruotsi? Vänta lite! paikalliset ihmettelevät.

Ei meinaa pärjätä ei.

Näkyikö viisupettymys millään tavalla Tukholmassa? Ei. Ruotsissa on totuttu menestymään. En olisi mennyt shokkiin, vaikka Ruotsin viisuvoittoa ei olisi juhlittu millään tavalla lauantai-illan aikana paikallisilla toreilla.

Jos jonkin asian on saattanut havaita viime viikkojen aikana Tukholman kaduilla, on se liittynyt urheiluun. Ei, nyt ei puhuta kaupungissa tällä hetkellä järjestettävistä jääkiekon MM-kisoista.

Nyt puhutaan siitä, mikä pitää valta-asemaa länsinaapurimme urheiluosastolla.

***

Palataan muutama päivä taaksepäin ja siirretään aikakellot torstaille. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue eli Leijonat on juuri voittanut Tukholman Avicii Arenalla Slovenian peräti luvuin 9–1. Lähden iltasella ulos Globenin legendaarisesta mökistä, kun törmään jylhään näkyyn.

Hallin lähimaaston valtaa jättimäinen vaaleasinipaitainen ihmisvyöry. Mietin itsekseni, että hienoa, tässähän on mukava taivaltaa eteenpäin, kun vastapalloon puskee tuhansia ihmisiä.

Jo tässä vaiheessa saattaa havahtua hyvin puhuttelevaan volyyminäkyyn. Torstai-iltana Globenin viereisellä 3Arenalla Djurgårdenin ja Mjällbyn Allsvenskan-ottelussa on ”vain” 14 585 katsojaa.

Kelataan aikakelaa muutama päivä eteenpäin. Koittaa sunnuntai 18. toukokuuta, joka on merkattu Tukholmassa isosti kalenteriin. Miksi?

Kaupungin pohjoispuolella sijaitsevassa Solnassa pelataan kahden suuren koitos. Tukholman derby, AIK vastaan Hammarby.

Ottelun merkityksen havaitsee Solnan stadionin eli Strawberry Arenan lähimaastossa. Reilu tunti ennen mittelön alkua näyttävän tapahtumakeskuksen ympäristössä liikkuu valtava määrä tummapaitaisia AIK:n ja viherpaitaisia Hammarbyn kannattajia.

Joukkueiden värejä näkyy niin pienten lasten, nuorten, aikuisten kuin varttuneempien kansalaistenkin yllä. Kun astelee stadionin sisään, todellisuus iskee vasten kasvoja.

Toisessa päässä AIK:n kymmentuhatpäinen fanimeri levittää uskomattoman tifon näkyville. Toisessa päädyssä Hammarbyn fanit protestoivat poliisin toimia, kun nämä ottivat muutama tunti ennen ottelun alkua lukuisia "Bajenin" faneja kiinni häirikköselkkauksen yhteydessä. Hammarbyn kannattajat käyttävät pelkkää ääntä voimanaan.

Heja, heja, heja, Hammarby kajahtaa sellaisella tarmolla, että ei voi kuin hattua nostaa.

Molemmat fanipäädyt piikittelevät toisiaan erinäköisillä lakanoilla, mutta mitään sen suurempaa hässäkkää ei lähde syntymään. AIK:n kannattajapäätyyn levitetään jopa viesti, jossa kannustetaan yhdessä kääntymään poliisia vastaan.

Tukholman paikallisotteluiden ylle on heijastunut vuosien saatossa voimakas väkivallan uhka. Nyt sellaista ei näy missään.

Hammarby hallitsee avausjaksoa ja AIK saa enemmän painetta aikaiseksi toisella puoliskolla. Tulostaululle jäävät lukemat 0–0. Se on toki urheiluromanttisesta näkökulmasta katsottuna pettymys, mutta itse kokemus ei jätä millään tavalla kylmäksi.

Stadionilta poistuessa mielessä pyörii vain ajatus siitä, että herran jestas miten huimaa kannattajatoimintaa voidaan nähdä kahdelta pohjoismaalaiselta seurajoukkueelta ja niiden yhteisöiltä.

Tukholman tämänkertainen derby vetää paikan päälle 47 727 katsojaa. Enempää ei pystykään ottamaan.

Kun on seurannut muutaman tunnin ajan sunnuntain jättitapahtuman etenemistä, on voinut havaita sen, miksi jääkiekon tämän kevään MM-kisoissa on painittu yleisöongelmien keskellä.

Jääkiekko ei ole valta-asemassa Tukholmassa. Jalkapallo on. Ja vieläpä aivan häkellyttävällä erolla.

***

Mieleen huojahtaa kevät 2017, kun jääkiekon MM-kisojen toinen alkulohko pelattiin Ranskan pääkaupungissa Pariisissa. Tuolloin vain todella harvat paikalliset tiesivät siitä, että kaupungissa järjestetään isomman luokan kiekkoturnaus.

Jääkiekon tämän kevään MM-kisojen värejä on tuotu kohtalaisesti mukaan Tukholman katukuvaan. Todellisuudessa kisameno näkyy lähinnä vain Globenin hallin tuntumassa.

Jos suuntaa vaikkapa kaupungin trendikulmille Södermalmille, eri ravintoloissa näkyy alueen voimatahon eli Hammarbyn värejä. Keltapaitaiset Tre Kronor -kannattajat jäävät alueella totaaliseen vähemmistöön.

Kaupungin vilskettä tutkiessa pystyy yhä vahvemmin havaitsemaan sen, miksi Suomen eli Leijonien MM-otteluissa ehdittiin kokea melkoisia yleisökatoja.

Paikallisia ei ole kiinnostanut tipan vertaa jonkun suomalaispumpun luotienväistely Globenissa. Ruotsin otteet kiinnostavat jonkin verran, mutta siinä se.

Pitääkö kansalaisia syyttää tästä jollain tapaa? Ei todellakaan. Tukholman eri seurojen jalkapallokulttuuri antaa vain upeaa esimerkkiä siitä, miten omia seurataan intohimolla ja ylpeydellä.

Jääkiekon puolella Ruotsissa on kipuiltu ihan samojen teemojen kanssa, mitä Suomessa tehtiin muutama vuosi sitten. Vain harvat MM-ottelut ja vain harvat maat liikuttavat aidosti kansaa.

Keski-Eurooppa on tässä suhteessa poikkeustapaus. Siellä osataan innostua aivan eri tavalla MM-kisailmiöstä, kun kaiken keskiössä ei ole rahanteko. Ei, keskiössä on itse elämys.

Voi vain kaiholla muistella viime kevään yleisöennätyksiä rikkonutta MM-turnausta Tshekissä. Nykymeno Tukholmassa ja Tanskan Herningissä on jäänyt kauaksi tuosta.

Yllättääkö kehityskaari? Ei täysin. Nyt eteen tullut yleisökatoilmiö antaa kuitenkin aihetta pohdinnalle siitä, miten asiaan pitäisi reagoida. Pitäisikö MM-kisat viedä vain paikkoihin, missä ne aidosti kiinnostavat, vai pitäisikö itse tuotetta rukata siihen suuntaan, jotta kisatapahtuman ylle pystytään luomaan aitoa kansanliikehdintää, á la viime kevät ja Tshekki?

Näitä kysymyksiä kannattaa pohdiskella IIHF:n lämpöisessä officessa. Varsinkin kun esimerkiksi Leijoniin kohdistuva mielenkiinto on ollut koetuksella menestysvuosien jälkeen. Leijonat ei ole enää automaatiotuote, joka houkuttelee tuhansia suomalaisfaneja paikan päälle eri puolille Eurooppaa.

Ruotsissa oletettiin näin, mutta realismi on ollut jotain aivan muuta. Suomalaiset saapuivat Tukholmaan vasta alkulohkon viimeisen viikonlopun yhteydessä. Muuten ehti olla hiljaisempaa.