Lammilla ja Hämeenlinnassa on eletty tänä keväänä keskellä todellista urheiluhuumaa.
Huumaa, joka huipentui perjantaina, kun loppuunmyyty 2600 katsojaa vetänyt kotiareena todisti LaSBin historiallista nousua Salibandyliigaan.
Hurja katsojamäärä hakee vertaistaan pienessä lajissa, jossa katsojakeskiarvot ovat pyörineet pääsarjatasolla runkosarjapelien osalta jo pitkään runsaan 500 katsojan kieppeillä.
Miten salibandydivarin keväisen iloinen tarina liittyy jääkiekkoon? 2600 silmäparia on enemmän kuin yhdessäkään Mestiksen pudotuspelikamppailussa tänä keväänä.
Mestiksessä pelataan toki vasta puolivälieriä, joten vertailu ei istu ihan yksi yhteen. Mutta jotain hälytyskelloja tilaston pitäisi soittaa myös jääkiekkopomojen suunnalla.
Pelien tasosta ja viihdyttävyydestä ei Mestistä tälläkään kaudella voi syyttää. Päinvastoin. Moni organisaatio on tehnyt synkkyyden keskellä parempaa ja systemaattisempaa työtä kuin vuosiin.
Tasainen sarja on nostanut jälleen kasan upeita tarinoita esille. Ville Niemisen johtaman KeuPan yllätys on vain yksi luku muiden vastaaviensa joukossa.
Ulkopuolelle näyttää, että lajin houkuttavuuden ongelmat ovat jossain muualla tällä hetkellä.
Jääkiekossa on menty jo useampi vuosi bisnes edessä. SM-liigaseurojen pomojen onnistuminen mitataan taloudellisen tuloksen mukaan, mikä näkyy väkisinkin ajattelussa. Yksittäinen seurapomo turvaa oman seuran toiminnan niin hyvin kuin pystyy. Eikä häntä voi siitä syyttää.
Samalla lajin imago on ottanut väkisinkin kolhuja. Pöhöttynyt ilme on näkynyt rajulla tavalla pitkin kautta Mestis-seurojen arjessa. Ja ennen kaikkea kävijämäärissä.
Ehkä jääkiekossakin olisi aika kysyä, mitä yleisö haluaa. Lammin hurja tarina paljastaa ainakin jotain.
Jos mahdollisuus sarjanousuun saa salibandyssä lähes 3000 katsojaa liikkeelle yhteen peliin, mitä tuo lukema voisi olla jääkiekon puolella?