Mainos

Kommentti: Puolustusunioni etenee ripeästi, mutta huomaamattomasti hiipien kuin sissisotilas – kuten liittoutumiset usein muutenkin

1:52
Miltä näyttää uusi EU-komissio ja mitä se paljastaa puolustusunionista? Seitsemän uutiset 14.11.

EU:n yhteinen puolustus etenee nyt ripeästi monella rintamalla samaan aikaan. Kyseessä on kuitenkin monelle jäsenmaalle arka asia, ja siksi sana "puolustus" piilotetaan usein sivulauseisiin ja rivien väleihin, kirjoittaa ulko- ja puolustuspolitiikan erikoistoimittaja Mirja Kivimäki.

Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton valtio - näin on tapana muotoilla Suomen virallinen liittoutumattomuuslinja. Käytännössä se nykymaailmassa sanoo, että Suomi ei kuulu Natoon eikä voi sinne hakeakaan, ellei kansan tahto kunnolla taivu sotilasliiton puoleen, ja ainakaan vielä niin ei ole.

Turha silti kuvitella, etteikö Suomi koko ajan liittoudu yhä tiiviimmin muiden länsimaiden kanssa. Esimerkkejä on paljon, ja tahti näyttää vain kiihtyvän. Olemme jo tuhansin tavoin kiinni läntisissä kumppaneissamme myös puolustuksellisesti, vaikka Natoon ei kuulutakaan.

Yhteisiä sotaharjoituksia on viime vuosina nähty ennenkokemattoman paljon ja laajoina. Suomi - kuten muutkin Pohjoismaat - on solminut viime vuosina lukuisia kahdenvälisiä puolustussopimuksia useiden EU-maiden sekä Yhdysvaltain kanssa.

Puolustus piilossa nimihirviössä

Tuorein linkki liittojen ketjuun on EU-komission uusi komissaarinsalkku, jonka titteli on häveliäästi "sisämarkkinat, puolustus ja avaruus".

Vaikka sana puolustus on piilotettu sekavan nimihirviön sisälle sisämarkkinoiden ja avaruuden väliin,se on silti oleellinen: Puolustuskomissaaria ei ole aiemmin komissiossa ollut, mutta nyt on.

Salkkua kaavailtiinkin aluksi Ranskan entiselle puolustusministerille Sylvie Goulardille, mutta avustajan palkkaan liittyvän skandaalin vuoksi valinta kaatui, ja uusi komissaariehdokas on nyt IT-taustainen bisnesmies Thierry Breton.

EU tiivistää puolustustaan, ja tämä komissaarinpaikka on jälleen yksi uusi merkki siitä.

Arvaamaton Trump pakottaa EU:n ryhdistäytymään 

Samaan aikaan EU:lle ollaan nimittäin kehittämässä uutta sotilasdoktriinia, EU:n puolustusrahastoa, pysyvää EU:n sotilasyhteistyötä sekä ns. Directorate Generalia eli eräänlaista EU-keskusta unionin sotilasoperaatioille.

Monet näistä kehitysaskelista ovat olleet käynnissä jo ennen tätä komissiotakin, mutta tahti tuskin ainakaan hidastuu komission uuden puheenjohtajan, Saksan entisen puolustusministerin Ursula von der Leyenin johdossa.

Tämä kaikki ei oikeastaan ole mikään ihme. EU:n on yksinkertaisesti pakko ryhdistäytyä puolustyksessaan nyt kun Donald Trumpin Yhdysvallat on arvaamaton ja Nato-skeptinen ja Britanniakin lähdössä unionista.

Jotain tarttis tehrä. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja