Kommentti: Maailman hitaimmat nopean toiminnan joukot – Kabulin pikaevakuointi tuli liian äkkiä EU:n hitaalle päätöksenteolle

1:25
Miksi EU ei kyennyt tekemään yhteistä evakuointiponnistusta Afganistanista? Puolustusministeriön ylijohtaja, EU:n sotilasesikunnan entinen päällikkö Esa Pulkkinen vastaa.

Länsimaiden hätävetäytyminen Kabulista talebanien alta oli noloa ja nöyryyttävää Atlantin molemmin puolin. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on saanut vetäytymispäätöksestään paljon arvostelua niskaansa kotimaassaan demokraattipuoluettaan myöten, mutta myös Euroopassa. Tällä puolella Atlanttia ei kuitenkaan ole syytä sormella osoitteluun, kirjoittaa MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.

EU-maiden ulkoministerit olivat viime viikolla epävirallisesti koolla Sloveniassa. Sopiva Gymnich-tapaamisen kokouspaikka Brdossa olisi ollut peilisali. Sen verran syytä kuvastimeen katsomiseksi on vanhalla mantereellakin.

Kabul oli läpimurtohetki

EU:n "ulkoministeri" Josep Borrell sanoi ääneen itsestäänselvyyden (vaikka vetäytymisen historiallista mittakaavaa ei ehkä kannata kuitenkaan liioitella).

– Joskus on historiaa mullistavia tapahtumia, jotka saavat aikaan läpimurron. Mielestäni Afganistan on yksi näistä tapauksista, Borrell lausui.

Kabulin kaaoksesta lähtö osoitti taas, ettei EU kykene järjestämään yhteisiä, nopeaa toimintaa vaativia sotilasoperaatioita.

Moni EU-maa lähetti sotilaitaan Hamid Karzain kansainväliselle lentokentälle, myös Suomi. Yhteistyötäkin EU-maiden kesken tehtiin, mutta kenttää suojasi Yhdysvaltain asemahti, jonka hartiat käytännössä mahdollistivat evakuoinnit.

EU:n jo toista vuosikymmentä paperilla olevia nopean toiminnan joukkoja ei Brdon kokous saa liikkeelle, vaikka sotilasslangilla suorityskykyä EU-maista löytyy Britannian brexitin jälkeenkin. Sitä on roimasti tahtoa enemmän.

Niiden käyttöön tarvitaan hyväksyntä kaikissa 27 jäsenmaassa, muuten paperitiikeri ei muutu liikkuvaksi, purevaksi ja pelotetta luovaksi olennoksi.

Esteet joukkojen käytölle

Nopean toiminnan joukkojen käyttöä ovat estäneet muun muassa kiistat jäsenmaiden maksuosuuksista, toiminnan kohde ja hyväksynnän saaminen YK:n turvallisuusneuvostolta.

Yksimielisyyden löytäminen joukkojen käyttöön esimerkiksi Ranskan entisissä siirtomaissa Sahelin alueella voi olla vaikeaa. Osa EU-kansalaisista lisäksi vastustaa Naton operaatioihin osallistumista. Joillekin sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen on osa vastustettavaa liittovaltiokehitystä. 

Tähän hitaaseen ja usein päätöksiä hyllylle siirtävään mekanismiin Saksa haluaa muutosta. Se voisi olla toteutettavissa EU:n peruskirjojen pohjalta koskematta pyhään yksimielisyyteen, joskin tähänkin ainakin osa haluaa muutosta.  

Saksa haluaa, että päätös nopean toiminnan joukkojen lähettämisestä vaatisi yhä 27 maan yhteispäätöksen, mutta ketään ei pakotettaisi mukaan.

Mukaan lähtee ken haluaa

Mukaan siis lähtee, ken haluaa. Saksa puhuu halukkaiden liittoumista. Tuttu termi. Sellaisen kokosi Yhdysvallat hyökätäkseen Irakiin 2003 – mikä ei saanut yksimielistä kannatusta EU-maissa.  

Maailman muuttumista vuosituhannen alusta kuvaa Saksan muuttunut rooli. Toisen maailmansodan taakka piti maan kauan sotilaallisesti lasinherkkänä talousmahtina, sinänsä ymmärrettävää.

Atlanttiseen sotilasliittoon Länsi-Saksa liittyi 1955 keskellä kylmää sotaa, jonka päättymisestä on tovi. Toki Saksan seuraava hallituskoalitio on keskeisessä roolissa, mutta Euroopan oman puolustuksen vahvistaminen saa tukea vihreitä myöten.

Venäjän uhka ja Aasiaan katsova USA

Yhdysvallat on Barack Obaman kausista lähtien siirtänyt katsettaan vähintään toisella silmällään Aasiaan, vaikka EU pysyy Yhdysvalloille keskeisenä kumppanina.

Eurooppaa halveksinut Donald Trump oli valmis kuoppaamaan koko Naton, johon suurin osa EU-maista kuuluu. Vaikka Joe Biden tykkää Euroopasta, Yhdysvaltojen tärkein valtameri on nyt Tyynimeri.

EU:kaan ei halua eikä enää voi olla täysin riippuvainen Yhdysvalloista. Angela Merkel muistutti tästä jo neljä vuotta sitten vastauksena Trumpin Eurooppa-vihalle.   

Ja riittää mainita Ukraina (lue: Venäjän uhka), kun EU:ssa motivoidaan oman yhteisen asevoiman ja -kyvyn vahvistamista.

Komealta kalskahtava Euroopan yhteinen puolustus on Borrellin viittaamassa taitekohdassa. Afganistan vain toi sen akuutisti esiin.  

Yhteistä kokonaista EU-armeijaa ei olla rakentamassa, mutta miten tästä eteenpäin?

Ensi maaliskuussa halutaan selkeä päätös

Omaa vahvaa eurooppalaista puolustusta – yhteistä puolustusteollisuutta, kykyä käydä sotaa omalla tantereella, toimia sissisotamaisissa oloissa tai yrittää kukistaa terroristijärjestöjä EU:n rajojen ulkopuolella – haluava Ranska on EU:n puheenjohtajamaa tammikuun alusta lähtien. 

Ranskassa on ensi keväänä presidentinvaalit, mikä tuo oman mausteensa Euroopan yhteiseen puolustuskeittoon.   

Josep Borrell puhuu innokkaasti nopeasti lähetettävissä olevasta 5 000 sotilaan kärkijoukosta sotalaivoineen ja -koneineen ("First Entry Force"), joita on ehdottanut 14 jäsenmaata. Borrell toivoo suunnitelmaa näistä loka-marraskuussa.

Puolustusalan kalentereissa on merkintä myös ensi maaliskuulle.

EU:n diplomaattipiirien mukaan nopean toiminnan joukkojen rahoituksesta ja mallista halutaan tuolloin viimein selkeä päätös.

EU:n puheenjohtamaa Slovenian puolustusministeri Matej Tonin ehdottaa 5 000 - 20 000 kokoisia nopean toiminnan joukkoja, eikä lähettämispäätökselle tarvittaisi yksimielisyyttä. Saksan hengessä.

Nyt vallitseva lähtökohta EU:ssa on, että yksittäisen taistelujoukon koko olisi noin 1 500 sotilasta. Tämän kokoisia joukkoja periaatteessa on käytettävissä useita. Sitten on Borrellin toivomat kärkijoukot.

Paljon on paperilla, vähän on jalkeilla

Maaliskuu tulee pian. Mutta EU:lle paine ryhtyä globaalistrategiasta, monista sopimuskirjauksista ja virallisista tavoitteista käytäntöön on kova. 

Kansainvälisen politiikan jargonilla: Jos EU haluaa olla vakavasti otettava tekijä, iso talousmarkkina ja informaatioteknologinen osaaminen eivät riitä. Jo lähtökohtaisesti sen pitää pysytä pelastamaan kansalaisiaan. Ja se olisi vasta alkua.

Vaikka EU pyrkii vahvistamaan yhteistä sotilaallista kykyään, Naton rooli on ja pysyy keskeisenä, se kun myös on useimman EU-maan sotilasliitto.

Washington tuskin kuitenkaan laittaa vastaan, jos EU päättää toimia itsenäisesti nopean toiminnan joukoillaan vaikkapa Välimeren eteläpuolella. Se säästää supervallan rahaa ja vaivaa. EU:n vain on kyettävä suuriin poliittisiin päätöksiin. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja