Toivottavasti Eurooppa on oppinut virheistään – muistakin kuin Venäjä-naiiviudestaan, kirjoittaa Naton huippukokouksesta MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
Nato on aloittanut uuden ajan ja jättää taakseen "älyllisesti laiskan" aikakauden, jolloin puolustusmenojen annettiin ajautua hunningolle.
Näin totesi presidentti Alexander Stubb jo ennen Naton Haagin huippukokouksen johtajien työistuntoa, jossa ennakoidusti päätettiin puolustusmenovelvoitteen nostosta viiteen prosenttiin.
Älyllisyyden laiskuuden tilalle voi marssia militarismi.
Lue myös: Nato-maat sopivat viiden prosentin puolustusmenotavoitteesta – MTV seuraa
Puolustusmenovelvoitepäätöstä on Haagissa kutsuttu "historialliseksi", "kvanttiloikaksi" ja "tehdasasetusten palauttamiseksi".
Naton pääsihteeri Rutte vaikuttaa erityisesti ihastuneen kuvailemaan uutta Natoa "tappavammaksi".
Yleinen viisaus on kuulunut, että Nato unohti 1990-luvulla olevansa sotilasliitto. Nyt siitä taas tehdään sellainen.
Tosiasia kuitenkin on, että vaikka puolustusmenovelvoitteen nostosta päättäminen on Natolle valtava päätös, on se silti vasta yksi askel.
Natosta ei tehdä uudelleen tasapainoista ja myös Eurooppa-siiveltään voimakasta sotilasliittoa vain päättämällä niin. Asioita täytyy myös tehdä.
Naton pääsihteeri Mark Rutte puhuu tuhansista uusista taistelupanssarivaunuista ja laajalti myönnetään, että Euroopan ilma- ohjuspuolustus täytyy moninkertaistaa.
Haagin huippukokouksessa on läsnä valtiopäämiesten lisäksi myös valtava määrä puolustusteollisuuden edustajia.
Ei ihme, sillä puolustusteollisuus haistaa rahan. Ja nyt sitä tulee mitä todennäköisimmin olemaan liikkeellä valtavia määriä.
Puolustusmenovelvoitteen täyttääkseen Nato-maiden on pakko ostaa aseita ja ammuksia.
Koska puolustusteollisuus on lännessä riutunut pitkien säästövuosikymmenten läpi, ei mahdollisia suuria yhtäaikaisia tilauksia pystytä pitkään aikaan täyttämään.
Pelkona on, että aseiden hinnat nousevat, jolloin Naton jäsenmaat kyllä käyttävät aiempaa enemmän valuuttaa, mutta "tappavuus" ei kasva samaa tahtia.
Jos puolustusteollisuus saadaan kuntoon, tulee Eurooppa seuraavan vuosikymmenen aikana militarisoitumaan, vaikka tuota termiä ei kukaan ääneen halua sanoakaan.
Se ei ole ihme, sillä Euroopalla on erittäin huonoja kokemuksia asevarustelun kiihtymisestä ja sotilaallisen hegemonian ihailusta ylipäätään.
On helppo sanoa, että aseiden ostoon on nyt pätevä ja välttämätönkin syy.
Perusargumentti on, että Eurooppa tarvitsee aseita, jotta rauha voidaan säilyttää. Venäjä on uhka 5–7 vuoden sisällä, todetaan niin julkisesti kuin suljettujen ovien takana.
Pitkään ajateltiin toisin.
Rauhaa haluttiin rakentaa ja ylläpitää keskinäisillä sitoumuksilla ja yhteistyöllä. Yksinkertaistetusti uskottiin keskinäisen kaupan estävän sodat.
Tuon ajatuksen ongelma on syvempi kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Maailmanhistorian perusteella on ontuva lähtökohta, ettei kukaan tulevaisuudessa aloita uutta sotaa.
Hyökkäyssodan alkaminen kun ei vaadi kuin yhden valtion.
Jos tämä lähtökohta hyväksytään, on syytä kysyä, miksi Eurooppa olisi muusta maailmasta erillinen saareke.
Haagissa on toitotettu, että päätös puolustusmenovelvoitteen nostosta on yksimielinen, vaikka Espanja käytännössä saakin asiasta erivapauden.
Yksimielisyyttä ja yhtenäisyyttä on Suomessa ja Natossa tapana korostaa voimavarana, mutta se ei ole demokraattisissa maissa täysin terve ilmiö.
Venäjän sotiessa Euroopassa on toki perusteltua kysyä, miksi lisäaseistuksen ostosta edes riideltäisiin.
Puolustusmenojen vastustajat vaikuttavat herkästi presidentti Putinin palkollisilta tai parhaassakin tapauksessa niin sanotuilta hyödyllisiltä idiooteilta.
Euroopan muutos ei kuitenkaan koske pelkästään asevoimia.
Militarisaatiolla on tapana muuttaa koko yhteiskuntaa, tapaa ajatella ja toimia.
Tämä siirtymä on jo näkynyt Suomessakin, jossa kaikenlaisesta maanpuolustushenkisestä on tullut muodikkaampaa ja harrastetumpaa.
On liki väistämätöntä, että jos hallitukset Suomessa ja muualla jatkossa joutuvat perustelemaan kansalle kasvavia puolustusmenoja ja niistä todennäköisesti aiheutuvia säästöjä, ei sotapuhe ainakaan vähene.
Toivoa sopii, että Eurooppa on oppinut virheistään. Muistakin kuin Venäjä-naiiviudesta.