Kommentti: Poletilla töihin! Yksityisteissä voisi olla ideaa

Suomessa on taatusti kymmeniä tiehankkeita, joita on lykätty vuosia ensin kaavavalitusten ja sitten valtion rahapulan takia. Kotikulmilta tulee mieleen yksi ohitustie. Kylä kasvaa, samoin raitilla  matelevat autojen letkat. Joka arkiaamu ja -ilta.

Ilmarisen toimitusjohtajan Timo Ritakallion keskustelunavaus eläkerahojen sijoittamisesta teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon taitaa koskea ennemminkin hulppeita moottoriteitä kuin taajamien ohikulkuväyliä. Mutta mietinpähän vaan noin periaatteessa, että siitä taajamajonostakin moni varmasti kurvaisi polettiautomaatille, jos se nopeuttaisi joka aamuista työmatkaa vaikka vartin.

Päivässä puoli tuntia, viikossa kaksi ja puoli, kuukaudessa 10 tuntia.

Saapa nähdä ottaako ajatus nyt tuulta. Pääministeri Juha Sipilä on puhunut itsekin siitä, että "valtion tase pitäisi laittaa töihin." Samaa "tase töihin" -tematiikkaa pyörittelee myös Ritakallio.

– Suomen valtion velka kasvaa aivan liian nopeaa vauhtia ja kansantaloudessa on pulaa investoinneista. Tässä voitaisiin vauhdittaa myös investointeja, kun laitettaisiin laiskaa tasetta paremmin tuottamaan, sanoo Ritakallio. 

Jonossa, ratin takana istuja pohtii, miksi tietä tai rautatien pätkää ei voisi omistaa joku muu kuin kunta tai valtio? Onhan sähkönsiirron kantaverkkoyhtiö Fingridkin pörssissä ja joka iikka maksaa omassa sähkölaskussaan sähkösiirtomaksua, josta osa menee juuri tuolle kantaverkkoyhtiölle. (Huom. sähkön siirtomaksua perivät myös paikalliset sähköyhtiöt, joiden verkosta asiakkaat sähkönsä saavat.)

Ja hoidetaanhan pappoja ja mummojakin yksityisissä palvelukodeissa, niin että osan kuluista maksaa mummo itse ja osan kunta. Ja vielä jää firmallekin voittoa.

Fingridissä on määritelty voitolle kohtuullinen taso, miksei sellaista voisi sopia myös muille infrayhtiöille.

Jos joku pelkää, että halvalla rahalla teitä rakennettaisiin huvin vuoksi ympäriinsä, niin pelko pois. Laulussa rikas mies voi rakentaa yhdet portaat huvin vuoksi ei minnekään, mutta yksityinen sijoittaja teettää taatusti tarkat laskelmat siitä, minne kannattaa mennä tuottoa hakemaan. Ja päätöksenteko hankkeista voisi yhä säilyä lajin ehdottomilla ammattilaisilla, poliitikoilla.

Lue myös:

    Uusimmat