Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) hakee Suomen Pankin johtokunnan jäsenyyttä - kuten myös työeläkevakuuttajien TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes. Siinä kaksi pääehdokasta avoimiin virkoihin. Rehniä ei valinnassa voi ohittaa mitenkään ja hän noussee Erkki Liikasen (sd.) jälkeen myös pääjohtajaksi.
Suomen Pankki julkisti hakijat kahteen avoimeen johtokunnan jäsenen virkaan. Hakijoita on 19.
Hakijoiden joukossa on talousosaajia vaikka muille jakaa.
Katse kannattaa kiinnittää kuitenkin kahteen hakijaan: Rehniin ja Siimekseen.
Aloitetaan Rehnistä. Rehnillä on taskussaan tohtorin paperit Oxfordista, ura kansanedustajana ja EU-parlamentaarikkona ja ennen muuta EU-komissaarina: Rehn oli EU:n laajentumiskomissaari 2004-2009 ja talouskomissaari 2010-14.
Edes poliittisiten vastustajien on vaikea kieltää Rehnin pätevyyttä virkaan. Siksi nimitys lienee helppoa myös Suomen Pankin pankkivaltuutetuille ja valtuutettujen puheenjohtajalle Matti Vanhaselle (kesk.) - olletikin, kun Vanhanen nappasi keskustan presidenttiehdokkuuden jo puolisalaa Rehnin nenän edestä.
Rehn on vahvoilla myös Liikasen seuraajaksi Suomen Pankin pääjohtajaksi, kun Liikanen jää eläkkeelle 2018. Mielenkiintoista onkin, että ensin Rehn seurasi Liikasta EU-komissaariksi, nyt Suomen Pankkiin.
Eikö näitä osaajia muualta löydy kuin Mikkelistä?

