Kommentti: Oliko Juhamatti Aaltonen sittenkin vain viimeinen palanen?

Aaltosen edellinen Kärpät-visiitti päättyi ikimuistoisella tavalla. Iin taikuri ratkaisi kevään 2014 finaalisarjan Kärpille.

Seitsemännen finaalin jälkeen Kärppien tuolloinen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli hetken vakavana. Hän ei muistellut lämmöllä sitä, miten hän ja Aaltonen kävivät tulenkatkuisen keskustelun Tappara-finaalisarjan aikana.

Aaltosen pelihalut menivät vuoristorataa. Kevään ratkaisupeleissä.

Se kertoi silloisesta Aaltosesta kaiken.

Finaaleiden jälkeen Aaltosen musta Porsche lepäsi useiden päivien ajan Oulun Energia Areenan parkkialueen ykkösruudussa. Paikassa, johon vierasjoukkueen bussi asetetaan.

Yksi mies muutti arvojärjestyksen.

”Se nyt on vaan Juhis”, paikalliset järjestyksenvalvojat totesivat tähden itsepäisestä toimintatavasta kevään pudotuspelien aikana.

Those days are gone, lauletaan useammassakin biisissä.

– Porsche on lunastuksessa. Mennään SEAT:lla, seura-autolla, Aaltonen huikkaa nyt, tämän päivän parkkipaikkaratkaisua tiedustellessa.

***

Vuonna 2014 Aaltonen haaveili vielä NHL:stä. Pohjois-Amerikasta tullut viesti oli kuitenkin negatiivinen. Hänelle ei tarjottu sitä, mitä hän halusi.

Aaltosta ärsytti. Hän koki, että hän oli valmis isoon hyppäykseen. Vihdoin ja viimein.

Sen jälkeen alkoi ralli. Kärpät muuttui KHL-Jokereiksi, Jokerit HIFK:ksi, IFK Rögleksi. SC Bern, Skellefteå ja lopulta paluu Pelicansiin.

Tällä kaudella SM-liigassa on nähty yksi käsittämätön ilmestys.

Juhamatti Aaltonen pelaa alivoimaa.

Pelaaja, joka kunnioitti siniviivalla roikkumista, ”tshekkikärkkymistä” sen aidoimmassa muodossa. Röyhkeillä nilkkateippauksilla, takatukka hulmuten, viisikosta irrallaan. Puhutaan pelaajasta, jonka työmoraali on ollut enemmän kuin kyseenalaistuksen kohteena.

Jos väittää, että Aaltonen ei ollut pelannut koskaan alivoimaa, ei ole välttämättä väärässä. Hän ei ole ollut valmentajan muistivihkosessa ensimmäinen vaihtoehto, kun on ruvettu miettimään alivoiman hyökkääjäpareja.

Tämän viikon Kärpät-siirto murensi tämän erikoisuuden. Aaltonen ei pelaa enää alivoimaa.

Syökö miestä? Kuului kysymykseni Helsingin vanhan jäähallin uumenissa.

Iin miehen vakavasävytteinen olemus muuttui. Velikultamainen virne hiipi suupielille.

– Noh, ei se kyllä syö. Mutta mää oon koko ajan valmiina! Jos tullee tarvetta, niin mää hyppään askiin!

Aaltonen on 34-vuotias. Hän on yhä taitelija. Velmuilija. Iin Kovaltshuk, kuten hänen nuoruusaikojensa lempinimi kuului.

Erikoistapaus. Mutta silti muuttunut mies.

***

– Vanhempi ja viisaampi, Juhamatti Aaltonen puhuu tämän päivän Juhamatti Aaltosesta.

Hän ei ollut syypää sille, miksi Lahden Pelicans ajautui brutaaliin tilaan. Kyse ei ollut hänen huonoudestaan tai hänen välinpitämättömyydestään.

Aaltonen oli yksi harvoista Pelicansin pelaajista, joka pystyi säilyttämään oman tasonsa. Aaltonen oli aidosti tunnollinen pelaaja, joka antoi panoksensa isossa kuvassa.

Aaltosen pelissä näkyy yhä pieniä hetkiä, jolloin häntä ei nappaa aivan kympillä. Yhtäkkiä hän ottaa kaksi terävää potkua. Kiekko tulee lapaan. Syntyy maalipaikka. Kuin tyhjästä.

– Hän tekee vieruskavereistaan parempia. Jokainen ottaisi hänet omaan joukkueeseensa, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner sanoo Aaltosesta.

Historiaan nojaten väite on kova. Se on jotain, mikä ei pätenyt edes Kärppien kohdalla muutama vuosi sitten.

Aaltonen ei ollut pelaaja, jonka varaan lähdettiin rakentamaan huippuorganisaation kiekkotuotetta.

Ajat muuttuvat.

– Jos meinaamme pärjätä keväällä, niin tuollaisista pelaajista se menestys koostuu. Hän on huippuvireessä. Hän on kasvanut paljon ihmisenä ja se näkyy hänen persoonassaan. Hän kunnioittaa hänen ystäviään joukkueessa. Hän on huikea esimerkki. Jesse (Puljujärvi) ja kumppanit voivat ottaa hänestä mallia, Aaltosen nykyluotsi Manner sanoo.

***

Manner viittaa Aaltosen ystävillä oululaisseuran nykyisiin ikoneihin. Lasse Kukkonen, Mika Pyörälä, Jussi Jokinen ja Janne Pesonen.

He olivat kaikki mukana, kun Aaltonen otti ensiaskeleita huipulle.

– Voi olla, että tämä on viimeinen kerta, kun pääsee Pessin, Jusan, Lassen, Speden ja muiden kanssa pelaamaan. Niiden, joiden kanssa pelasin jo silloin, kun olin junnu. Ja milloin hekin olivat nuorempia. Aion nauttia joka hetkestä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saamme pelata yhdessä pitkälle kevääseen, Aaltonen miettii.

Ystävien läsnäolo on yksi merkittävä syy sille, miksi Aaltosen Kärpät-siirrossa ei ollut minkäännäköistä riskiä.

Aaltonen kunnioittaa sitä, missä hän on. Hän ei joudu kantamaan liian suuria paineita. Hänen ei tarvitse todistaa mitään.

Hän ei ole yksinäinen taho valokeilassa. Hän on osa jotain suurempaa.

Pesoset, Jokiset, Juho Lammikot, Puljujärvet, Pyörälät ja kumppanit antavat hänelle tuen.

Aaltonen haluaa voittaa jätkien kanssa vielä jotain.

Poikkeuksellisesti numeroa 33 kantanut Aaltonen oli Kärppien paras pelaaja viikonlopun kahdessa IFK-ottelussa. Hän oli kuin kotonaan.

Kärppien päävalmentaja Mikko Manner on Aaltoselle täydellinen valmentaja. Manner tietää, mitä Aaltonen tarvitsee.

Vapautta.

Aaltonen saa toteuttaa itseään ilman liian raskaita kahleita.

Tämä luo hetkittäisiä säröjä viisikkopeliin. Mutta riskeillä on palkintonsa.

Aaltonen on edelleen todella kova tulospelaaja SM-liigassa. Hän on yhä sarjan kiekollisesti taitavin pelaaja. Ja hän on yhä sarjan parhaimpia ylivoimapelaajia. Ellei paras.

– Hän antaa meille kokonaisen sylinterin lisää. Hän tuo erikoistilanteisiin aivan omalaatuista oveluutta.

– Hän tekee meistä paremman joukkueen, Kärppien päävalmentaja Manner summaa.

Tänä keväänä Liigan pudotuspeliasetelmat ovat äärimmäisen herkulliset. Tasaisuus on aivan poikkeuksellisella tasolla.

Silti. Juhamatti Aaltosen myötä Kärpät on ylivoimainen mestarisuosikki. Oululaisjoukkueella oli jo valmiiksi sarjan paras materiaali, mutta nyt sen hirmuinen tulivoima nousee aivan uudelle tasolle. Kiitos Aaltosen juonikkuuden. 

Riskiliikkeen sijaan Aaltonen saattoi olla hyvinkin vain viimeinen palanen Kärppien mestaruussapluunassa.