Kimmo Timonen ei saanut kutsua Linnan juhliin, eikä häntä huomioitu Urheilugaalassa. Mutta miksi ihmeessä hän liittyi mielensäpahoittajien armeijaan, vieläpä julkisesti?
Timonen julkaisi täysin puskista blogikirjoituksen, jossa hän avautuu "pienestä arvostuksestaan Suomessa". Hän kirjoittaa, että olisi ottanut mielellään vastaan kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle tai huomionosoituksen Urheilugaalassa.
Okei, kutsu Linnaan olisi pitänyt saada – siitä herra presidentille pieni käytösrangaistus – mutta että Urheilugaala?
Erikoispalkintoa urheilu-urasta on jaettu vasta vuodesta 2008 lähtien. Palkittuja urheilijoita on 36, joista jääkiekkoilijoita on vain viisi. Helminen, Ojanen, Lehtinen, Peltonen, Koivu. Ei Kurria, Tikkasta, Nummista – eikä Selännettä.
Järjestelmällisyydestä ja logiikasta ei voida puhua samassa yhteydessä, kun katsotaan palkittujen ja palkitsemattomien listaa. Marcus Grönholm kyllä, Tommi Mäkinen ei. Virpi Sarasvuo kyllä, Marja-Liisa Kirvesniemi ei. Hannu Tihinen kyllä, Jari Litmanen ei.
Urheilugaala ei näiden(kään) vertailujen valossa ole paras tapa mitata urheilijan arvostusta. Kimmo Timonen on ollut kunnioitettu, ihailtu ja ennen kaikkea arvostettu urheilija myös Suomessa koko hänen uransa ajan ja tietenkin myös nyt uran päätyttyä tarunhohtoisesti Stanley Cupiin. Siksi hänen roolinsa mielensäpahoittajana tuntuu erikoiselta.
– Olen aina pyrkinyt pitämään matalaa profiilia pelihommien ulkopuolella, Timonen kirjoittaa blogissaan.
No mitä tämä sitten oli?