Kesä 2005, loma Lontoossa oli mahtava: Live 8-konsertissa pop-taivaan kirkkaimmat tähdet, aurinkoa, spontaani riemu Trafalgarin aukiolla, kun Lontoo kuuli voittaneensa olympiaisännyyden. Sitten jysähti.
Joskus kello yhdeksän aikaan aamulla kävelin silloisen tyttöystäväni kanssa rinkka selässä kohti metroasemaa. Aseman nimeä en enää muista, mutta jossain lähelle Hyde Parkia se oli. Emme päässeet sisään, koska asema oli suljettu. Jotain vikaa raideliikenteessä, ajattelimme.
Tulimme toiselle metroasemalle ja turvamiehet alkoivat vaikuttaa vihaisilta. Sisään ei ollut menemistä, jotain outoa oli tapahtunut. Jossain vaiheessa näin uutiset: metrossa on räjähtänyt pommi.
7.7.2005 noin kello 8.50 paikallista aikaa alkoi Lontoon terrori-iskujen sarja. Kolmessa metrossa räjähti pommi, hieman myöhemmin räjähti kaksikerroksisessa bussissa.
Kaupunki sulkeutui. Olin palaamassa työpaikalleni Englannin itärannikolle samana päivänä. Se ei onnistunut, sillä junavuorot Lontoosta ulos oli peruttu. Sama juttu bussien kanssa.
Jäin jumiin aavekaupunkiin. Kun kävelin ystäväni kanssa Oxford Streetin yleensä vilkasta ostoskatua, silmiin osui lähinnä suljettuja liikkeitä, joiden eteen oli vedetty raskaat metallikaihtimet. Metropolista tuli päiväksi aavekaupunki.