Colajäähis, hienojen lätkäkorttien vaihtokauppa ja runkosarjan marraskuinen piikkipaikka olivat kuin mestaruus nuorelle kuopiolaispojalle Niiralan montussa. Kun KalPa juhlii nyt historiansa ensimmäistä SM-kultaa, mieltä lämmittää erityisesti sen pelaama jääkiekko, kirjoittaa sydämeltään savolainen MTV Urheilun uutispäällikkö Ossi Karvonen.
Viime vuosina ei ole voinut välttyä Ilves-henkisten ihmisten tuskailulta nyt jo 40 vuoden mittaiseksi venähtäneen mestaruusodotuksen kanssa. KalPallakin on ollut tässä näppinsä pelissä.
Toisaalta myös vuonna 1983 Kuopiossa syntyneellä pojalla on riittänyt odoteltavaa.
Mutta kohdallani olisi väärin puhua odotuksesta. Asuin synnyinkaupungissani ja sen ympäristössä kaksikymppiseksi asti, enkä muista odottaneeni noina vuosina KalPalta mestaruutta. Niiralan montun tunnelma ja tuoksu, isältä ruinaamilla rahoilla ostettu colajäähis, lätkäkorttien vaihtokauppa päädyn "junnukatsomossa" pleksin takana, satunnaiset voitot HIFK:sta ja Jokereista sekä vielä satunnaisempi sarjan piikkipaikka syyskaudella olivat minulle kuin mestaruus.
2:07
Riemu repesi ja samppanja roiskusi KalPa-kopissa mestaruusjuhlissa.
Noina vuosina olin KalPa-fani, ja muistoja on jäänyt kosolti.
Jari Pulliaisen jatkoajalla tekemä voittomaali JYPin verkkoon, mikä varmisti KalPan ensimmäisen finaalipaikan 1991.
Kyseiset finaalit TPS:ää vastaan. Olen edelleen varma, että TPS hävisi 4. ottelun Kuopiossa tarkoituksella, jotta se saisi mestaruusjuhlat uuteen Typhoon-halliinsa. Vierasottelut katsottiin kotona televisiosta, mutta ehdottomasti Kuopion paikallisradion Mikko Juntusen radioselostuksella – kyllä, se sama Mikko Juntunen, joka oli osallisena Tapparan Veli-Matti Savinaisen pelikiellossa kevään 2017 finaaleissa.
Itsenäisyyspäivä 1994. Selänne ja Kurri Jokerien hopeakypärissä NHL:n työsulun seurauksena. Niiralan montun täyttöasteessa rikolliset mittasuhteet. Sami Mettovaaran maalit ja 3–3.
Karsintasarjan tappio Pelicansille ja putoaminen keväällä 1999. Kaikkensa antaneen kapteeni Pekka Tirkkosen posket hehkuivat tulipunaisina yrittämisestä Pelicans-fanien kiivetessä pleksien yli jäälle.
Aikuisiällä kohdallani ei ole voinut enää puhua KalPan fanittamisesta. Niiralan montussakin olen edellisen kerran käynyt muistini mukaan joulukuussa 2016, kun Kimmo Timosen pelinumero jäädytettiin.
Enemmänkin kyse on ollut lämpimien ja myös kipeiden KalPa-muistojen pulpahtelusta takaisin mieleen aika ajoin. Tämän hienon mestaruuskevään aikana niin on tapahtunut yhä useammin.
Eräs niistä liittyy myös Timoseen, joka tuli toisen NHL-tähden Sami Kapasen kanssa KalPan Mestis-joukkueeseen kaudeksi 2004–2005. Vuosituhannen alussa seura oli piipahtanut jopa Suomi-sarjassa konkurssin seurauksena.
Yksi asia KalPassa on kuitenkin herättänyt mielihyvää, jopa pientä ylpeyttä, myös aikuisiällä: seuraidentiteetti ja sen vaaliminen.
KalPan kohdalla on puhuttu iät ja ajat savolaisesta "naattimisesta" – että syötetään nyt vielä kerran, vaikka pitäisi jo laukoa.
Tämä on korkeintaan pieni osa totuutta. Nyky-KalPan kohdalla puhuisin enemmän kiekottelusta, jonka käynnisti kahteen otteeseen (2006–2011 ja 2014–2017) liigajoukkuetta luotsannut Pekka Virta.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Pekka Virta hyvästeli Kuopion SM-hopea kaulassaan keväällä 2017.Jesse Karjalainen
Kun Virran alaisuudessa KalPan puukätisimmätkin puolustajat jo hyökkäykseen lähdettyään palauttivat kiekon kolmesti maalinsa taakse ja yrittivät syötellä itsensä ulos paineen alta, isäni joskus 90-luvulla lausumat sanat palasivat mieleeni.
Miksi jääkiekossa ollaan valmiita tekemään helvetinmoinen työ kiekon saamiseksi haltuun vain sen takia, että siitä voidaan luopua välittömästi, kun siinä onnistutaan?
Isäni oli urheilumies, ja selvästi jonkin jäljillä. Ei hänellä ollut minkäänlaista sananvaltaa Pekka Virran ratkaisuihin, eikä hän ollut enää keskuudessamme todistamassa Virran KalPan finaalipaikkaa 2017, mutta Virran KalPa otti kiekon haltuunsa ja piti sitä – jopa yltiöpäisesti.
Sittemmin kiekkokontrollin tasoa on ruuvattu Kuopiossakin alas päin, mutta sama periaate on säilynyt. Peliä edistetään mieluummin kiekotellen kuin roiskien. Samalla lukuisat pelaajat ovat kehittyneet paremmiksi heille sopivan pelitavan sylissä, ja joukkue on ollut enemmän kuin osiensa summa.
Tästä identiteetistä voi hieman iloita myös KalPa-fanina kasvanut, sittemmin rakkaan kotikaupunkinsa seuran edesottamuksiin ammattimaisesti suhtautuva urheilutoimittaja. Isänikin olisi pitänyt tästä KalPasta.
Petri Karjalainen teki KalPan päävalmentajana huipputyötä kahdella kaudella: 4. sija ja mestaruus.Lehtikuva
