Stanley Cup -voittaja Ville Nieminen osallistui toisena vuonna peräkkäin hauiskäännön SM-karsintoihin, ja tulos koheni erityisjärjestelyjen jälkeen. Jääkiekkoikoni kertoo myös tuoreesta penkkipunnerruskokemuksestaan.
Ville Nieminen sattui olemaan viime vuonna Tampereella Loaded-kuntosalilla treenaamassa samaan aikaan, kun siellä järjestettiin maksimihauiskäännön SM-karsinta. Kiekkolegenda osallistui tuolloiseen karsintaan sitä pyörittävän Nordic Fitness Expon järjestäjä Kari-Pekka ”KP” Ouraman sanoin "puoliksi pakotettuna", mutta innostui.
Nyt vuosi myöhemmin Nieminen, 48, käänsi jälleen, eikä miestä tällä kertaa tarvinnut pakottaa mukaan. Ourama kertoo Niemisen kysyneen perjantaina, pääsisikö hän lauantaiksi kilpailemaan kauppakeskus Ratinaan Tampereen tämänkertaiseen karsintaan.
– Minä sanoin, että totta kai, just tänään kehitettiin sellainen sääntö, että Stanley Cup -voittajille ei olekaan osallistumismaksua ollenkaan, riittää kun tulee paikan päälle. Sitten hän tuli, Ourama valottaa.
"Pää vetävän kädessä"
Kilpahauiskääntöä tehdään pää, hartiat ja pakarat seinää vasten, mikä tahtoo verottaa tulosta huomattavasti vapaasta seisonnasta tehtävästä käännöstä. Nieminen onnistui vuosi sitten kääntämään karsinnassa kelpo noteerauksen 55 kiloa, mutta 65 oli liikaa.
Tällä kertaa kiekkomies aloitti 62,5 kilolla. Se kääntyi Tapparan nykyisen taitovalmentajan sanojen mukaan komeasti, mutta säännöt unohtuivat. Nieminen lähti palauttamaan painoa alas turhan rivakasti ennen komentoja, ja suoritus hylättiin.


