Kreikan toivottomaksi leimattu pelastusohjelma on toistaiseksi ohi. Suuria uhrauksia tehneiden kreikkalaisten toivo paremmasta huomisesta on silti edelleen hataralla pohjalla.
Kreikka on vapautunut kahdeksan vuotta kestäneesta tukiohjelmastaan. Katso uutisvideo!
Käytännössä konkurssiin ajautuneille helleeneille annettiin taloudellista tekohengitystä yli kahdeksan vuotta. Kolme eri pakettia käsittäneen ohjelman loppusumma on 260–290 miljardia laskutavasta riippuen.
Kreikkaa tukeneissa maissa, myös Suomessa, avainkysymys on kaikki nämä vuodet ollut ja on edelleen, laukeavatko takausvastuut ja saadaanko suorat lainat joskus takaisin. Enemmän tai vähemmän täysimääräisinä ja korkojen kanssa.
Vastausta ei tiedä kukaan. Jotakuinkin uskottava arvio pystytään antamaan vasta noin 15 vuoden päästä.
Silloin Kreikalle annettujen viimeisimpien velkahelpotusten eli lyhennyksiin sovittujen lykkäysten ja olemattomien korkojen vaikutus hiipuu. Samalla myös viimeisen lainaohjelman ylijäämämiljardeista rakennettu ”turvatyyny” on käytetty loppuun.
Vasta silloin Kreikka joutuu operoimaan rahoitusmarkkinoilla todella täysin omillaan. Ja silloinkin on kyse vasta hatarista ennusteista. Lopullinen totuus selviää vuonna 2066. Lyhennysaikaa on venytetty sinne asti.
Jatko ei näytä ruusuiselta
Vaikka sekä pelastajat että pelastettava voivat perustellusti huokaista helpotuksesta, jatko näyttää kaikkea muuta kuin ruusuiselta.
Kreikan talous kasvaa tänä vuonna arviolta noin 1,9 prosenttia ja työttömyys on saatu painettua 20 prosenttiin. Luvut ovat toivoa herättäviä, kun muistetaan, että maan kansantuotteesta suli vajaassa kymmenessä vuodessa noin neljännes ja työttömyys huiteli pahimmillaan yli 25 prosentissa.
Toivoa herättävä ei kuitenkaan ole sama asia kuin riittävä.
Kreikka tarvitsee nyt ennen muuta kestävää yksityiseen yritystoimintaan ja vientiin perustuvaa kasvua. Heti, kun se hiipuu, rakennelma voi romahtaa. Ei vähiten siksi, että maan julkinen velka on edelleen lähes 180 prosenttia kansantuotteesta.
Ratkaisevaa on, jatkavatko Kreikan tulevat hallitukset talouden uudistamista ja päästetäänkö lainaohjelmissa määritellyt tiukat menokehykset repeämään.
Ensimmäinen koetinkivi on jo ensi vuonna, kun maassa järjestetään parlamenttivaalit. Helleenit rojahtavat nopeasti uudelleen tukijoiden ja velkojien syliin, jos tehtyjä uudistuksia perutaan tai loivennetaan.
Uhrauksia ei voi vähätellä
Houkutus on suuri, koska uhraukset ovat olleet huomattavia. Esimerkiksi Saksan kiitellyt 2000-luvun puolivälin reformit olivat lasten leikkiä verrattuna niihin leikkauksiin, joita Kreikan sosiaali- ja eläke-etuihin on tehty. Samaan aikaan verotus on kiristynyt huimasti. Veronkanto tosin sujuu edelleen takkuillen.
Asetelma olisi selvästi helpompi, jos tukipakettien ehdoissa olisi keskitytty vähemmän säästämiseen ja painotettu enemmän uudistuksia, jotka luovat pohjaa talouskasvulle.
Tämä virhe menee ennen muuta Saksan ja sitä peesanneiden EU-maiden, myös Suomen piikkiin. Tukipaketteihin kohdistuvan sisäpoliittisen paineen vuoksi säästöruuvit väännettiin liian kireälle.
Tavalliset kreikkalaiset ovat todella joutuneet uhrautumaan, mutta valtiokoneiston ja poliittisen järjestelmän vääristymiä ei ole onnistuttu oikaisemaan. Korruptio rehottaa eikä Kreikkaa voi edelleenkään kutsua hyvin toimivaksi oikeusvaltioksi.
Ainakin 100 kuolonuhria vaatineet kesän maastopalot olivat karu muistutus yhteiskunnan syvään juurtuneista ongelmista. Kreikkalaiset ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet laittomia loma-asuntoja ympäri maata. Kukaan ei osaa arvioida, miten paljon ja missä niitä lopulta on eikä kukaan valvo näiden enemmän ja vähemmän väliaikaisten kyhäelmien paloturvallisuutta.
Liian paljon katteettomia lupauksia
Yksi Kreikan pelastussavotan suurista virheistä oli se, että eurooppalaisille veronmaksajille annettiin katteettomia lupauksia. Sekä Kreikassa että myös pelastajien puolella olleissa EU-maissa.
Kreikkalaisille tolkutettiin liian monta kertaa liian aikaisin, että tunnelin päässä häämöttää valoa. Muiden EU-maiden säikyille äänestäjille taas korostettiin huonoin perustein, että tukipaketissa on pääsääntöisesti kysymys takauksista. Kukaan ei loppupeleissä menetä mitään.
Tämä soopa pitää viimeistään nyt unohtaa. Myös Suomessa.
Meillä nähtiin tolkuttoman paljon vaivaa, jotta Kreikalta saatiin miljardin euron mutkikas kahdenvälinen vakuusjärjestely siltä varalta, että maa ei maksa Suomen takaamia lainoja ESM:lle eli EU vakausrahastolle. Toisaalta Suomen suoraan Kreikalle lainaamalle miljardille ei mitään erityisvakuuksia.
Kyse on siis nollasummapelistä, jossa voittajia ja häviäjiä on vaikea erottaa toisistaan.
Ja koko kuva voi vielä moneen kertaan muuttua, jos tai kun Kreikka ei sittenkään pysty hankkimaan itse itselleen markkinoilta rahoitusta järkevään hintaan. Tällainen takapakki voi vielä tulla monesta eri syystä. Eikä läheskään kaikesta voida jatkossakaan syyttää pelkästään kreikkalaisia.