Kommentti: Koronakriisi paljasti, että kunta- ja aluehallinto on retuperällä – korona-Suomi tarvitsisi maakuntia

Kevään koronasulun jälkeen Suomessa suunniteltiin, että loppuvuodesta koronapandemiaa torjutaan alueittain. Toisin sanoen koko maata ei tarvitsisi laittaa säppiin, vaan sulkutoimia käytettäisiin siellä, missä tartuntoja esiintyy.

Periaate kuulosti hyvältä, mutta kesän ja syksyn mittaan on tullut selväksi, ettei suunnitelma toimi.

Ensimmäinen särö suunnitelmaan tuli elokuussa. Tuolloin julkisuudessa nousi kohu niin sanotusta nollamokasta, jossa koko Suomen aluehallintovirastot (avi) tekivät kokoontumisrajoitukset 50 hengelle, vaikka tarkoitus oli pitää ne 500 hengelle.

Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Hetki lyö -puhe on herättelyä ellei jopa pelottelua – vieläkö Uudenmaan joulun voi pelastaa?

Nollamoka jäljitettiin sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirjeeseen. Kaikki kuusi aluehallintovirastoa noudattivat ohjauskirjettä, vaikka sen oikeudellinen painoarvo on yhtä mitätön kuin tällä kommentilla.

Pahinta on, että ohjauskirjeiden lähettely alueille jatkuu. Viimeksi sellainen lähetettiin tiistaina. Tämä on ongelmallista, koska tartuntatautilain mukaan toimivalta rajoitusten tehtailussa on kunnilla ja aveilla.

Nyt valtaa käyttää STM, vaikka muodollinen vastuu säilyy kunnissa ja aveissa.

Suomalaiskunnat ovat liian pieniä

Ei sillä, että kunnat ehkäisisivät koronapandemiaa omin päin millään tavalla tehokkaasti. Suomen koronapääkaupungin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on nimenomaan kaipaillut ohjeistusta hallitukselta, vaikka kaikki valta Helsingin toimista lepää hänen johtamassaan kaupungissa.

Lue myös: Hallituksen muistio: Jos koronatilanne huononee yhtäkkiä, aikaa analysointiin ei ole

Oikeastaan kiitosta jämäköistä päätöksistä voi antaa kouralliselle kuntia.

Esimerkiksi Turku alkoi laittaa Skopjen-lennoilta saapuvia karanteeniin oma-aloitteisesti, kun tartuntoja alkoi ilmetä. Vaasassa koronalinko ryöpsähti, mutta puolentoista tuhannen ihmisen karanteeni sai tilanteen rauhoittumaan.

Monessa kunnassa ja kaupungissa järein ase koronaa vastaan ovat olleet maskit. Ja siihen ne pitkälti ovat jääneetkin.

Se on ymmärrettävää, kun ajattelee, että kunnat ovat Suomessa kooltaan melko pieniä. Kuntien mediaanikoko on 6 066 asukasta, eli puolet kunnista on tätä isompia ja puolet tätä pienempiä.

Lue myös: Mihin valmiuslakia halutaan nyt käyttää? "Siihen minäkin haluaisin nyt saada vastauksen", sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson MTV Uutisille

Kuntien luottamushenkilöistä koostuva päättäjäkunta on siis hyvin lähellä asukkaita ja yrityselämää. Normaalioloissa se on vahvuus, mutta pandemian aikana rajoitusten säätäminen voi jäädä tekemättä. Ja on jäänytkin.

Väliportaan hallinto tarvitaan

Syy kuntien ja avien hampaattomuuteen on mammuteista järkälemäisin: sote.

Kunta- ja aluehallintoa on viimeisen vuosikymmenen aikana yritetty rakentaa milloin kuntayhtymien, milloin maakuntien tai ties minkä himmeleiden varaan. Koska eri hallitusten energia on keskittynyt suuren sote-ongelman ratkaisuun, avien kehitys on jäänyt jalkoihin.

Lue myös: Pääministeri Marin kiittelee pääkaupunkiseudun uusia koronarajoituksia

Periaatteessa kaikkien avien tehtävät ovat samoja: lainsäädännön valvominen, toimeenpano ja ohjaus alueellaan. Käytännössä niiden koot ja tehtävät vaihtelevat.

Esimerkiksi 533 työntekijän Etelä-Suomen avissa valvotaan rahanpesun ja terrorismin torjuntaa. 132 työntekijän Länsi- ja Sisä-Suomen avissa taas valvotaan koko maan ruotsinkielistä opetusta.

Lisäksi avien johdosta puuttuu poliittinen vastuu, joka niitä edeltävillä lääninhallituksilla oli. Poliittisen johdon poissaollessa päätökset tuppaavat siirtymään joko liian pieniin yksiköihin, eli kuntiin, tai liian suurelle taholle, eli valtiolle.

Lopputuloksena meillä on kuntia ja kaupunkeja, jotka ovat haluttomia puuttumaan asukkaidensa ja yritystensä elämään omin päin ilman valtion selkänojaa. Aveja, jotka jätettiin heitteille kauan aikaa sitten.

Valtion työkalupakin ainoa tehokas keino taas on julistaa poikkeusolot ja käyttää valmiuslakia. Eli murjoa lekalla, vaikka täsmänaputtelu vasaralla riittäisi.

Koronakriisi on opettanut ainakin sen, että Suomeen tarvitaan kuntien ja valtion väliin poliittisesti johdettu, itsenäinen väliportaan hallinto – kuten esimerkiksi maakunnat. Kunnat ja avit voisivat paikata puutetta, mutta tällä hetkellä näyttää, etteivät ne kykene siihen.

Valtion mikromanageeraus, tiedotustilaisuuksissa uhkailu ja valmiuslain käyttö tuntuvat liioittelulta.

Näitä asioita on hankala korjata koronakriisin keskellä. Mutta ehkä asia on paremmalla tolalla seuraavaan pandemiaan mennessä.