Vanhusten karu ja suorastaan epäinhimillinen kohtelu ei ole yksityisten hoivayhtiöiden eikä vastuuta pakoilevien kuntapäättäjien uusi keksintö. Kysymys on arvoista. Kuinka moni nyt paljastuneita väärinkäytöksiä sättivistä voi käsi sydämellä sanoa, että omasta vanhasta äidistä tai isästä huolehtiminen menee tarvittaessa kaiken muun edelle?
Yksityiset hoivayhtiöt ovat tehneet törkeitä virheitä. Monien mielestä syyllistyneet jopa rikoksiin. Sitä ei kukaan voi lähteä kiistämään ja se on tietysti anteeksiantamatonta.
Kuntapäättäjät ovat laiminlyöneet velvollisuutensa valvoa, että sopimuksia noudatetaan ja että vanhuksista pidetään huolta. Myös tämä on kiistatonta.
Kunnallinen hoivatyö ei ole, eikä ollut ennen yksityisten hoivayhtiöiden tiliin meneviä laiminlyöntejä, yhtään sen parempaa. Ei yhtään.
Esimerkkejä on ihan riittävästi, kunhan ne kaikki ehditään lähiviikkoina ja –kuukausina kertoa ja julkaista.
Juuri nyt attendoilla ja espereillä ryyditetyt otsikot uppoavat paremmin. Siitä hoivayritykset saavat syyttää itseään ja vain itseään.
Auttaako keskustelu?
Mutta paraneeko vanhustenhoito Suomessa ratkaisevasti, jos ja toivottavasti kun ajankohtainen julkinen keskustelu ja vääntö todella poikii hyviä ja oikeita ratkaisuja?
Paras ja oikein ratkaisu on se, että vanhusten hyvinvointiin ohjataan reilusti nykyistä enemmän verovaroja. Ilman sitä ongelmia on lähes mahdoton ratkaista kestävästi.
Mutta riittääkö pelkkä raha ja se, että päättäjät valvovat jatkossa paremmin?
Ei riitä.
Väitän, että ilman hoivayhtiöiden räikeitä väärinkäytöksiä esimerkiksi me toimittajat emme juuri kirjoittelisi sydänalaa repiviä vuodatuksia omien isiemme ja äitiemme huonosta kohtelusta joko kotihoidossa tai hoivakodeissa.
Liian montaa meistä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ainakaan minä en muista nähneeni viime päivien kaltaisia kirjoituksia tässä mittakaavassa viisi vuotta sitten. Ja viisi vuotta sitten vanhusten tilanne oli vähintään yhtä huono kuin nyt. Ellei jopa huonompi.