Islanti teki jalkapalloilullisen vallankumouksen muuttaen ajatuksen ja suhtautumisen lajiin. Konkreettiset teot ja päättäväisyys onnistumisesta. Ja tärkeimpänä jatkuvuus, jota ei ilmeisesti rakkaassa Suomenmaassa ole jalkapallon yhteydessä kuultukaan.
Jatkuvuuden voi ymmärtää monella tapaa, mutta Islannissa se tarkoitti ajatuksellista ja ideologista jatkuvuutta. Ruotsalainen herrasmies Lars Lagerbäck istui Islannin penkinpäähän lokakuussa 2011 ja oli viedä Islannin Brasilian 2014 MM-kisoihin karsiutuen kuitenkin täpärästi.
Lagerbäckin suurin saavutus Islannin jalkapallomaajoukkueen kanssa tapahtui viime kesän EM-kisoissa. Islanti eteni aina puolivälieriin asti tiputtaen surullisenkuuluisan Englannin neljännesvälierissä. Islanti jäi mieleen Ranskan EM-kisoista huikean menestymisen, mutta myös loistavan fanimassansa ansiosta. HU-huuto ei liene kenellekään Islannin pelejä katsoneelle tuntematon kannustusmuoto.
EM-kisojen jälkeen vetovastuun otti Lagerbäckin apulais- ja ajoittain jopa tasavertaisena valmentajana toiminut Heimir Hallgrimsson. Ja pelillinen jatkuvuus oli taattu.
Islannin menestystä on tutkittu likipitäen jokaisen maan jalkapalloliiton toimesta. Islannin-mallin siirtämisestä esimerkiksi Suomeen on keskusteltu suuntaan ja toiseen. Yleisin vasta-argumentti lienee ”onhan se helppoa, kun..”.
Islannissa moni asia on varmasti helpompaa muun muassa pienemmän asukasmäärän takia, mutta monet asiat ovat myös paljon hankalampia toteuttaa kuin muualla.
Yhtä asiaa ei ole kuitenkaan kiistäminen: Islannissa luotiin realistinen malli, jota noudatettiin. Kukaan ei voinut tietää 100-prosenttisen varmasti, mikä lopputulema oli, mutta he tekivät konkreettisia tekoja pelkkien suunnitelmien sijaan.