Kommentti: Herätys, Suomi! Ensi yönä Markkanen tekee NBA-historiaa – numerolla on väliä

Lauri Markkanen varataan ensi yönä NBA:han korkeammalla numerolla kuin yksikään suomalaispelaaja ennen häntä.

Jääkiekko on ykköslajimme ja täällä on totuttu siihen, että Pohjois-Amerikassa ammattilaissarja on suomalaisia täynnä. Niinpä on vaikeaa suhteuttaa, kuinka kovasta asiasta puhutaan, kun suomalainen koripalloilija heiluu arvioissa jopa top kympissä juuri ennen NBA:n varaustilaisuutta.

"Markkasella on mahdollisuudet menestyä missä tahansa. Jotkin seurat vain antavat siihen paremmat lähtökohdat."

Jos pitäisi vertailla, niin moninkertaisesti kovemman kilpailun keskellä kärkikympin varaus NBA:han on isompi saavutus kuin vaikkapa NHL:n ykkösvaraus – ainakin tämän kirjoittajan mielestä. Mutta hedelmätöntä vertailua ei tarvitse tehdä, sillä muutenkin Suomessa pian herätään siihen, kuinka merkittävä urheilija jyväskyläläisestä toisen polven koripalloilijasta on kasvanut.

Sitä hetkeä odotellessa selviää, millä numerolla 20-vuotias Markkanen varataan NBA:han. Numerolla on merkitystä kahdesta syystä – yhdestä pienestä ja yhdestä isommasta.

Pienempi syy on raha. NBA:ssa varausnumero määrittää neljän ensimmäisen vuoden maksimipalkan. Markkasen tulokaskauden palkka lienee jotain kahden ja neljän miljoonan euron välillä – ennakkoon määrätelty tarkka summa selviää varausnumeron myötä.

Työehtosopimuksen säännöissä ykköskierroksen varauksille taatun 2+2 vuoden tulokassopimuksen aikana palkka kasvaa vuosi vuodelta. Isoihin rahoihin pääsee käsiksi vasta myöhemmin. Siksi raha on pienempi syy.

Kuka nappaa Markkasen?

Varausnumeron suurin merkitys 213-senttisen Markkasen uran kannalta on se, mihin organisaatioon ja joukkueeseen hän päätyy. Tarjolla on hyviä ja huonoja vaihtoehtoja sekä muutama painajaismainen.

Markkasen nimen voi odottaa kuulevansa jossain seitsemännen ja kahdennentoista varauksen välillä. Sehän passaa, sillä viidentenä varaava Sacramento Kings on kenties koko liigan surkein organisaatio. Hirveästi parempaa ei olisi luvassa myöskään numerolla kuusi. Orlando Magic on nimittäin surkea joukkue, eikä seura ole onnistunut luomaan uutta tulevaisuuttaan.

Myös kahdeksantena varaava New York Knicks olisi nykytilassaan karmea vaihtoehto. Se on maan tarkimmin suurennuslasilla seurattuja urheiluseuroja, missä tulosta halutaan heti. Markkanen ei ole välttämättä heti valmis hyppäämään niin suureen vastuuseen, kuin mitä Manhattanilla on tarjolla.

Seuran taustallakin haisee mädältä. Knicksin johdossa oleva valmentajalegenda Phil Jackson on viime aikoina heittänyt joukkueen parhaita pelaajia bussin alle. Jackson sanoi tuoreessa haastattelussa olevansa valmis myymään Kristaps Porzingisin, joka on Knicksin lupaavin nuori pelaaja miesmuistiin. Puheita pidetään melko käsittämättöminä.

Ei ehkä paras ympäristö nuorelle pelaajalle.

Numerolla kymmenen odottaa jälleen rosvosektori nimeltä Sacramento, joka hankki kyseisen vuoron New Orleansilta.

Hyviäkin vaihtoehtoja on tarjolla. Seitsemäntenä varaava Minnesota Timberwolves on lupaava ja nuori joukkue, joka saattaa olla kovakin tekijä NBA:ssa muutaman vuoden päästä. Sellainen sopisi Markkaselle kuin nyrkki silmään. Olisi aikaa kehittyä, eikä heti tarvitse tehdä tulosta.

Minnesota on muuten Markkasen oma lempijoukkue NBA:ssa.

Numerolla 11 varaava – ja Michael Jordanin omistama – Charlotte Hornets olisi niin ikään hyvä vaihtoehto Markkasen vahvuuksien kannalta. Eikä yhdeksäntenä vuorossa oleva Dallas Mavericks olisi välttämättä huono kasvualusta, vaikka joidenkin mielestä Markkasesta ei ole näin nopealla aikataululla uraansa päättelevän seuraikoni Dirk Nowitzkin manttelinperijäksi.

Dallashan omistaa yhä Petteri Koposen oikeudet. Ei muuta kuin silmät kiinni ja unelmoimaan sinivalkoisesta tandemista NBA:ssa.

Kaikki ennakointi on lopulta kuitenkin vain arvailua. Mikään varausnumero ei ole lottovoitto tai katastrofi. Markkasella on mahdollisuudet menestyä missä tahansa. Jotkin seurat vain antavat siihen paremmat lähtökohdat.

Tulevaisuuden kannalta vain se on varmaa, että ensi yönä todistetaan suomalaisen koripallohistorian hienoimpia hetkiä.

Lue myös:

    Uusimmat