Utah Jazzin koripallopomo Danny Ainge puhui seuran tulevaisuudesta paikalliselle lehdistölle, kun joukkueen kausi päättyi jälleen runkosarjaan NBA:ssa. Ykköstähti Lauri Markkasen tilanne nousi yhdeksi pääpuheenaiheista.
LUE MYÖS: Lauri Markkasen puuttuminen näkyi – Utah Jazzin kausi päättyi murheellisesti
Ilman pudotuspelejä toista kautta putkeen joukkuetta heikentäneiden pelaajasiirtojen myötä jäänyt Utah Jazz aikoo tehdä ensi kaudeksi merkittävän kasvojenkohotuksen. Tällä kertaa seura ei panosta pelkkiin nuoriin lupauksiin ja NBA:n varaustilaisuuteen, vaan valmiisiin vahvistuksiin.
– Meidän tavoitteemme olisi löytää pelaaja tai kaksi ja sitten olisimme valmiita kilpailemaan, seuran isoin koripallopomo Danny Ainge linjasi tiistaina lehdistölle.
Vapaiden pelaajamarkkinoiden lisäksi Jazzilla on liikuteltavana kasapäin varausvuoroja. Seuralla on jo tulevan kesän tilaisuuteen kolme tikettiä 32:n ensimmäisen varausvuoron joukossa, ja mahdollisuus päästä arvonnassa kiinni aivan kärkipään koripallokykyihin.
– Olemme valmiina ison saaliin metsästykseen, Ainge täräytti.
– Sitä ei ole tapahtunut viimeiseen kahteen vuoteen, mutta jos aloittaisimme kokonaan alusta, sitten olisimme kolmen, mahdollisesti neljän vuoden päässä yhtään mistään. Tuntuu, että olemme tuota lähempänä, ja että meillä mahdollisuus. Me menemme

