Eikö olisikin ihanaa, jos ottelun jälkeen tuomarit eivät olisi puheenaihe? Mutta ei. SM-liiga tieten tahtoen sählää tuomareiden kanssa.
Kaikki huipentuu loppuottelusarjaan. Molemmat joukkueet ovat seitsemän kuukautta taistelleet tätä varten. Kuin kauneimpaan sointuun viritetyt Stradivariukset.
"Sanonnan mukaan voittavaa joukkuetta ei vaihdeta, mutta näemmä hyvät tuomarit pistetään huoletta vilttiin."
Joten miksi SM-liiga ei tarjoa sulomusiikille parhaita puitteita? Ennen finaaleita SM-liigassa pelattiin kauden aikana 492 ottelua. Luulisi, että siinä olisi jo erottunut jyvät akanoista niin hyvin, että finaalit voisi antaa yhden – ja parhaan – kaksikon vastuulle.
Finaaleita on nyt pelattu kolme ottelua. Päätuomareina on nähty Stefan Fonselius, Mikko Kaukokari, Timo Favorin, Anssi Salonen, Jari Levonen ja Teemu Salonen. Siinä on neljä nimeä liikaa. Kahden pitäisi riittää. Jos menee vihkoon, niin vasta sitten seuraava pari kehiin.
Edellisen ottelun jälkeen kenelläkään ei ollut mitään sanomista tuomareista (Favorin-Salonen). Peli ja pelaajat olivat keskiössä, niin kuin sen pitääkin olla. Sanonnan mukaan voittavaa joukkuetta ei vaihdeta, mutta näemmä hyvät tuomarit pistetään huoletta vilttiin.
Kuten KalPan päävalmentaja Pekka Virta osuvasti sanoi kolmannen finaalin jälkeen, kierrätykseen perustuva järjestelmä on kuin palkinto kauden parhaille tuomareille. Haloo, SM-liiga, pelaajat sen palkinnon ansaitsevat: teidän kuuluu tarjota heille parhaat tuomarit, crème de la crème, joka ikiseen otteluun, kun pelataan Suomen mestaruudesta.