Kommentti: Finanssikriisi vei Suomen bkt:n ja minun työpaikkani – suomalaisjohtajan sanat eivät unohdu: "Tältäkö tuntuu, kun maailmanloppu lähestyy"

Muistan kuin eilisen, kun lomaviikon päätteeksi syyskuussa 2008 törmäsin Mallorcan lentokentällä työkaveriini Raimo Pitkäseen, joka oli aloittelemassa omaa lomaansa. Arvuuttelimme, minkälainen uutisviikko on kotimaassa odottamassa. Haiskahti ihan normiviikolta.

Erikoislähetys perjantaina klo 11

Amerikkalainen investointipankki Lehman Brothers kaatui 15. syyskuuta 2008. Investointipankin konkurssi laukaisi rahoitusmarkkinoiden kriisin ympäri maailmaa.

Finanssikriisi alkoi nopeasti vaikuttaa kansantalouksiin ja tavallisten ihmisten arkeen, myös Suomessa.

Finanssikriisin jälkiselvittely jatkuu edelleen. Aiheesta lähetetään erikoisohjelma mtv.fi:ssä perjantaina 14.9. kello 11.00.

Mukana keskustelussa ovat Varman toimitusjohtaja Risto Murto, kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen, finanssikriisistä kirjan kirjoittanut Jarkko Sipilä ja MTV Uutisten taloustoimituksen päällikkö Jussi Kärki.

Sillä tiellä on nyt kymmenen vuotta menty.

Juoksimme Kauppalehden taloustoimituksessa Lehmanin kaatumisen jälkeiset päivät lujaa – aina ei oikein tiennyt mihin suuntaan ja kenen luokse.

Itse en ymmärtänyt paljoakaan koukeroisista johdannaisista ja pankkiirien keksimistä sijoitushärveleistä, mutta se lohdutti vähän, kun maan ja maapallon kovimmilla talousasiantuntijoillakin oli sormi suussa. Oltiin siis samalla viivalla suu auki.

Sokea talutti rampaa

Vaikeita lyhenteitä olimme toki saaneet harjoitella jo vuoden päivät. Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden subprime-kriisi poksahti jo vuonna 2007. Pitkään siis keitto sai muhia ennen lopullista kiehumista.

Itse asiassa Lehman Brothersin pääjohtaja Richard Fuld - lempinimeltään Dick - ehti saada 22 miljoonan dollarin bonukset vuoden 2007 vahvasta tuloksesta.

Silloinen kollegani, nykyinen Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki teki ensimmäisen tv-juttunsa Kauppalehden Talousuutisiin eläkeyhtiöiden subprime-johdannaisista.

Olin tutorina, siinä sokea talutti rampaa.

Karhinen katseli sateista Vallilaa

Syksy 2008 painui loppuvuoteen ja ongelmien vakavuus paljastui. Parhaiten jäi mieleeni OP Pohjolan pääjohtajan Reijo Karhisen lausahdus, kun hän katseli työhuoneestaan Helsingin Vallilassa sateisen harmaata maisemaa.

"Tältäkö tuntuu, kun maailmanloppu lähestyy?"

Finanssikriisi eteni kuin malaria. Välillä kuume nousi korkealle, välillä laski, mutta koko ajan oli hutera olo. Uhkarohkeimmat sijoittajat tekivät vuodenvaihteessa 2008-09 voittojakin, kun pörssikurssit ajoittain nousivat pohjilta.

Mutta sitten tuli kevät 2009. Katselin epäuskoisena päätteeltä, kun pörssikurssit ja punaiset osakekäyrät putosivat kuin kivi. Ja kaikki osakkeet, niin hyvät kuin huonommatkin yhtiöt.

Paniikissa jyviä ja akanoita ei eroteltu.

Wahlrooskin myöntyi

Pääsin kysymään rahamiehistä suurimmalta Björn Wahlroosilta keskellä kovinta rytinää, voivatko markkinat olla väärässä. Wahlroos kun on aina uskonut markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. Vedin rastin seinään, kun Wahlroos myöntyi, että markkinat voivat olla väärässä - hetkellisesti.

Pörssi on tunnetusti kuumemittari. Mitä siellä tapahtuu, näkyy hetken päästä yritysten ja kansalaisten arjessa. Pelon ja varovaisuuden aisti kaikkialla, ihmiset lykkäsivät hankintojaan, pelkäsivät työpaikkojensa puolesta ja puristivat lujemmin seteleitään. Cash is king, käteinen oli kuningas.

Vuonna 2009 Suomen bkt:stä lähti 8 prosenttia - ja minulta työpaikka. Kauppalehden Talousuutiset loppuivat Maikkarilla säästösyistä ja osa meistä pääsi siirtymään MTV Uutisten tuolloin perustettuun politiikan ja talouden yhteistoimitukseen.

Ilman Lehmania en siis ehkä olisi nyt tässä.

Äitienpäivä ja niskalenkki

Kriisi eteni velkapapereista toisiin velkapapereihin. Seuraavaksi suurennuslasin alle joutuivat valtioiden velat. Sijoittajille syntyi ahaa-elämys: Kreikka ja Saksa eivät siis ole yhtä vahvoja talouksia, vaikka niillä on sama valuutta.

Tämä itsestäänselvyys paljastui tuolloin myös saksalaispankeille, jotka olivat kärränneet kottikärryillä euroja Kreikkaan.

Ja ainahan pankit pitää pelastaa. Eurooppalaiset alkoivat viljellä sanaa Bangsters ja poliitikoilla alkoi nousta hikikarpaloita otsalle.

Äitienpäivän toukokuussa 2010 muistan hyvin ja niin muistaa perheenikin. Vietin sen pikakomennuksella Brysselissä, johon EU:n johtajat olivat kokoontuneet hätäkokoukseen. Ratkaisu Kreikan pelastamiseksi piti saada valmiiksi ennen kuin Aasian markkinat avautuivat maanantaina.

Uhkana oli toisinto vuoden 1929 Wall Streetin pörssiromahduksesta.

Kolmen vartin unet

Heräsin EU-käytävillä torkuttujen kolmen vartin unien jälkeen ja kuulin, että EU-johtajat olivat sopineet 110 miljardin euron hätäpaketista Kreikalle.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen julisti, kuinka markkinavoimista oli otettu niskalenkki.

Minä ja moni epäili tätä sanomaa saman tien. Sijoittajien luottamuksen voi menettää nopeasti, mutta takaisin sen saa paljon hitaammin. Kreikalla meni lähes kymmenen vuotta ennen kuin se pääsi omin voimin takaisin lainamarkkinoille.

Vakuudet ja maksu oliiveilla

Kuume siirtyi rahamarkkinoilta politiikkaan. Alkoi perussuomalaisten nousu ja lausuttiin jytkyn syntysanat.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen melskasi eduskunnan puhujanpöntössä mieliinpainuvasti: "Millä Kreikka maksaa velkansa takaisin - oliiveillako?"

Ryhdyin seuraamaan kerrankin suurella mielenkiinnolla EU-politiikkaa. Pääsimme kysymään komissaari Olli Rehniltä ja muilta poliitikoilta klassikkokysymysten sarjan: Onko Irlanti seuraava Kreikka? Onko Portugali seuraava Irlanti? Onko Espanja seuraava Portugali?

Poliittiseen kieleen tuli uusia sanoja: vakuudet, takuudet, takaukset.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vaati itsepintaisesti Kreikalta lainavakuuksia, jotta SDP olisi kehdannut hallituksessa hyväksyä tukipaketit. Ja VM:n virkakoneisto sai taipua spagaattiin, kun monimutkaisia sopimuspapereita kirjoiteltiin.

Suomen pullikointi ylitti uutiskynnyksen

Kansa sai vähän väliä rautaisannoksia rahamaailman yksityiskohdista ja jännistä sanoista - esimerkiksi, kun oppositiojohtaja Timo Soini valisti vakuuksien olevan ainoastaan total return swap eli tuottojenvaihtosopimus.

Muut EU-maatkin noteerasivat Suomen pullikoinnin ja maailmallakin välillä havahduttiin, kun Soini kirjoitti arvostettuun talouslehteen Wall Street Journaliin kriittisen kolumnin no bail out -säännöstä.

En olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, mihin kaikkeen Lehman Brothersin kaatuminen voi heijastua. Ja loppuluku on yhä kirjoittamatta ja kysymyksiä on vailla vastausta. Miten puretaan siististi keskuspankkien massiivinen elvytys? Miten selvitään ilman asunto- ja pörssikuplia, kun korot ovat olleet pitkään nollissa ja lainaraha lähes ilmaista.

Aika hässäkän Lehmanin veljekset järjestivät. Siinä se nuoruus hupeni finanssikriisiä seuratessa.

Jos huonosti käy, niin yhden ehdin vielä kokemaan työurallani.

Video: MTV Uutisextran vieraana Finassialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi