Joulukuun viimeisinä päivinä vuonna 2011 argentiinalaisesta Racingista Atletico Madridin päävalmentajaksi saapunut Diego Simeone on määrittänyt yhden seuran identiteettiä enemmän kuin yksikään valmentaja missään muualla. Urheilullinen menestys on ollut kauniin tarinan pitimiksi riittävää, mutta nyt Cholon aika Madridissa on ohi, kirjoittaa MTV Urheilun Anssi Shemeikka.
Kolmas kerta oli liikaa. Tai ei kolmas kerta pelkästään, ensisijaisesti tapa. Mestarien liigan pudotuspeleissä Chelsean kaltaiselle Valioliiga-jätille häviäminen on tuloksena hyväksyttävissä kenelle tahansa, mutta espanjalaisjoukkueen ilme oli kaukana siitä, mitä Atletico Madrid ja Diego Simeone ovat eurooppalaiselle jalkapallolle edustaneet.
Simeonen kannalta kriittistä on myös toistuvuus. Edellisenä vuonna se lahosi neljännesvälierien toisessa osaottelussa Juventusta vastaan johdettuaan avausosan jälkeen otteluparia 2-0. Viime vuonna lähtö tuli puolivälierissä RB Leipzigia vastaan löperön esityksen päätteeksi maalein 1-2.
Chelseaa vastaan nähtiin jälleen täysin hengetön ja sieluton Atletico. Joukkueen esityksestä uupui hälyttävällä tavalla kaikki, mistä se on tullut kuluneen vuosikymmenen aikana tunnetuksi.
Ilmatiiviillä joukkuepuolustamisella maineensa rakentanut Atletico yllätettiin vastahyökkäyksillä, ja sen aina esimerkillinen kenttätasapaino havaittiin lontoolaisia vastaan ennennäkemättömän huteraksi.
Simeonen äärikuluttava, pallosta suuremmin piittamaton pelityyli, on vuosien myötä tehnyt tehtävänsä joukkueen rungolle. Argentiinalaisen alkuperäisestä verikoiravaljakosta ovat jäljellä vuonna 2011 saapunut Koke, vuonna 2013 toppariksi saapunut Jose Maria Gimenez, vuosina 2014-2016 saapuneet Angel Correa, Yannick Carrasco, Saul Niguez, Sime Vrsaljko ja Stefan Savic.
Edellä mainittujen elekieli ja suoritustaso kielivät keskiviikkona jopa puhtaasta väsymyksestä. Atletico johtaa yhä La Ligaa maagisen syyskauden jälkeen, mutta nyt verikoirien hengitys on käynyt raskaaksi myös Espanjassa.
Ja jos Simeonen Atleticosta rutistetaan äärimmäinen fyysinen suorituskyky pois, jäljelle ei jää merkittäviä. Sen tarina on mitä vahvimmin rakennettu Madridin työväenluokan ympärille.
Siitä tarinasta on ammennettu menestyksekkäästi pian kymmenen vuotta. Se on tuottanut yhden La Ligan mestaruuden (2013-2014), yhden Espanjan cupin (2012-2013), kaksi Eurooppa-liigan voittoa (2011-2012, 2017-2018) ja kaksi paikkaa Mestarien liigan finaalissa (2014, 2016).
Onko se riittävästi? Voidaanko Simeonen katsoa onnistuneen siinä määrin, että mandaatti on yhä voimassa?
Atleticon profiili on vuosien varrella muuttunut. Puerta del Angelin eteläisiltä alueilta on otettu askeleita kohti rikkaampaa ydintä. On astuttu uutuutta hohtavalle stadionille. Vaikka fanikunnassa kellokortti koettaisiinkin yhä ylpeyden aiheeksi, Wanda Metropolitanon uumenissa sovitellaan jo suurseuran profiiliin tyköistuvia mittatilauspukuja.
LUE MYÖS: Rasismiskandaalin keskelle joutunut Huuhkajat-tähti Glen Kamara rikkoi hiljaisuuden – video paljastaa synkän välikohtauksen: "Olin shokissa ja järkyttynyt"
Perusteet Simeonen jatkamiselle ovat pitkään löytyneet pikkuveli-asetelmasta Real Madridiin ja Atleticon aatteen mukaisesta raadantaa pelkäämättömästä pelitavasta. Euroopassa se on aina vastenmielinen vastustaja.
Karvaat häviöt Mestarien liigan finaaleissa paikallista isoveljeä vastaan ovat jopa kasvattaneet Simeonen myyttistä auraa, mutta riittävätkö romanttiset tappiot yhä seuran kannattajille ja ennen kaikkea sen johdolle?
Ei ainakaan pitäisi riittää. Halusivat Atleticon kannattajat sitä tai eivät, seura ei ole enää vain sympaattinen härnääjä, kunniakas häviäjä. Diego Simeone itse on nostanut seurassa riman sellaiseen korkeuteen, ettei hän saa joukkuetta enää itse sen yli.
Se oli Chelsea-kamppailun loppuhetkillä aistittavissa myös tavallisesti sivurajan mitalta nurmea teputtavasta Cholosta itsestään.
Voisi ajatella klassisesti, että Simeone on kasvanut seuraa suuremmaksi. Jotain sellaisiakin piirteitäkin tarinassa on. Mutta ennen kaikkea kyse on siitä, että Simeone kasvatti pikkuveli-Atleticosta vastuullisen aikuisen.
Siksi edessä on modernin huippujalkapallon kenties viimeisen todellisen rakkaustarinan särkyminen.