Kommentti: Antti Rinne voi olla parempi pääministeri kuin puoluejohtaja – edessä mahdoton tehtävä, josta juuri hän voi kuitenkin selviytyä

Mitä sitten reilun viikon takainen eduskuntavaalitulos haluaa sanoa meille?

Yksi selkeä viesti on punavihreiden vaalivoitto, joka toi SDP:lle, Vihreille ja Vasemmistoliitolle yhteensä 15 lisäpaikkaa eduskuntaan. Mutta demarien vaalivalvojaisten tunnelmat kuvaavat hyvin, että voitto oli sittenkin tussahdus.

Punavihreiden yhteiskannatus vaaleissa oli reilu 37 prosenttia. Sen pohjalta ei pysty viemään talous- ja työllisyyspolitiikkaa kovin jyrkästi vasemmalle, ainakaan hyvällä omallatunnolla.

Toinen kirkas viesti vaalituloksessa on, että keskustan on aika mennä kokoamaan luitaan taas vaihteeksi oppositioon. Tosin Vihreät ja vasemmistoliitto jo ehtivät riemastua Juha Sipilän siirtymisestä sivuun keskustajohdosta, että nyt on tie auki kansanrintamahallitukselle.

Paha Sipilä poissa, hyvä apupuolue tilalla.

Tätä iloa on syytä toppuutella, koska keskustan vaalitulos on tasan yhtä huono ennen ja jälkeen Sipilän eron. Puolueen äänimäärä lähes puolittui neljän vuoden takaisesta ja hupeni peräti 200 000:lla. Veri seisahtui ihan sivustaseuraajallakin.

Populistit saa kahtia hallitusvastuussa

Kolmas viesti on, että perussuomalaisten pitäisi palata taas vastuunkantajaksi hallitukseen.

Tämä tie näyttää katkeavan vanhoihin blogikirjoituksiin, joista puheenjohtaja Jussi Halla-aho joutuu toistuvasti tilille. Siinä ei auta, vaikka toimittajilta vietäisiin mikrofonit käsistä.

Tästä saatiin esimakua heti vaalien jälkeisenä maanantaiaamuna Huomenta Suomessa, jossa kaksi suurinta SDP:n Rinne ja Perussuomalaisten Halla-aho istuivat sohvan äärilaidoilla. Puheissa vilahtivat blogikirjoitukset ja jakamaton ihmisarvo.

Toinen asia on, haluaako Halla-aho edes viedä joukkojaan hallitukseen. Populistipuolueen saa rikki tai vähintäänkin kahtia, jos nämä joutuvat kantamaan vastuuta ikävistä päätöksistä.

Ja niitä on ikääntyvässä Suomessa luvassa, vaikka vaalitaiston aikana joku saattoi jo kuvitella, että takapihallamme kasvaa rahapuu.

Työehtosopimusten kokenut sorvaaja

Työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa käydään nyt läpi monenlaisia hallituskuvioita. Yhden erikoisimmista esitti Hufvudstadsbladetin mielipidesivulla (18.4.) valtio-opin emeritusprofessori Göran Djupsund.

Professori pohdiskeli, voisiko pääministeriksi nousta kansainvälinen konfliktinratkaisija Pekka Haavisto, joka olisi Rinnettä neutraalimpi henkilö muiden silmissä.

Kaikkea voi pohdiskella, mutta palatkaamme realismiin. Ja Rinteeseen.

Väki vähenee hallitustunnustelija Rinteen ympärillä, samoin vaihtoehdot. Katse kääntyy ensimmäiseksi Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n suuntaan, löytyykö sieltä nöyriä vastuunkantajia vai uhoavia henkselinpaukuttelijoita.

Mitä nyt vähän tunnen Petteri Orpoa, Pekka Haavistoa ja Anna-Maja Henrikssonia, niin en usko heidän marssivan Rinteen luokse takki auki. Jokainen tietää, että EU-puheenjohtajakauden alla aikaa ei ole hukattavaksi sakkokierroksiin hallitusneuvotteluissa.

Tehtävä on kuitenkin äärimmäisen vaikea, mutta lukemattomia työehtosopimuksia solmineella Antti Rinteellä on edellytykset selvitä siitä. Rinteellä on myös henkilökohtainen pontimensa hoitaa homma kotiin.

Rinne ei ole kansanhurmuri, ei omien eikä vieraiden keskuudessa. Siitä kertoo osaltaan SDP:n voittomarssin kuihtuminen puolueen kaikkien aikojen toiseksi huonoimmaksi vaalitulokseksi.

Mutta asiat hän hallitsee. Ja nyt Antti Rinteellä on kova halu näyttää, että hänestä voi tulla suositumpi pääministeri kuin puoluejohtaja.