Syntyperäisenä myyrmäkeläisenä mieltäni lämmitti tänään astella Veikkausliigan otteluun kotilähiössäni. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt yli kymmenen vuotta.
Sopupelisotkuun kaatuneen Allianssin tarina päättyi vuonna 2005, ja sen jälkeen Vantaalla ei ole miesten pääsarjapelejä pelattu. Tauko päättyi tänään, kun sarjanousija PK-35 isännöi kauden avausottelussaan RoPSia.
Sisälläni väreili mukavasti. Olisiko tässä seura, jonka peleissä käymisestä tulisi synnyinkaupunkini ihmisille tapa? Sen vantaalaiset nimittäin ansaitsisivat, vihdoin.
Aineksia on. Shefki Kuqin valmentamalla PK-35:llä on selkeä identiteetti, jonka varaan on hyvä rakentaa. Peli on näyttävää ja viihdyttävää.
Kaupungissa on 215 000 asukasta, joista Myyrmäen suuralueella 50 000. Vantaan Jalkapalloseura on Suomen suurimpia juniorikasvattamoja. Alueella on loistavat puitteet ja PK-35 pääsee aitiopaikalta kosiskelemaan VJS:n junioreita.
Mutta niin, tekemistäkin on. Yksi haasteista on, että seuran juuret ovat muualla. Viipurissa perustettu PK-35 muutti ensin Helsinkiin ja nyt viimeksi siitä lohkaistu edustusjoukkue Vantaalle.
Eikä pääkaupunkiseudun seurojen perinne varsinaisesti nostata odotuksia. Allianssi, Honka, Blues. Mennyttä kaikki.
Hengitä syvään, Shefki
Shefki Kuqi on paitsi PK-35:n päävalmentaja, myös yksi seuran kolmesta pääomistajasta. Hänen kontollaan on siis valmentamisen lisäksi muutakin.
Kuqin ja kumppanien pitäisi rakentaa Myyrmäkeen ruohonjuuritasolta asti toimiva konsepti, seura, jonka otteita vantaalaisperheet saapuvat viikko toisensa jälkeen seuraamaan.
Toivon Kuqille ja PK-35:lle aidosti kaikkea hyvää, mutta samalla huolestuttaa. Kuqin ura valmentajana on käynnistynyt lupaavasti, mutta sitä ovat varjostaneet jatkuvat yhteenotot ja kahnaukset tuomarien, vastustajien ja Palloliiton kanssa.
Kuqi on täynnä intohimoa ja tunnetta - jota suomifutiksessa todellakin tarvitaan - mutta pysyykö paketti kasassa? Hänellä on mittava kokemus kansainväliseltä pelaajauraltaan, mutta osaako hän soveltaa sitä niin, että PK-35 oikeasti lähtee lentoon? Riittävätkö johdonmukaisuus ja kärsivällisyys?
Siitä matsista. (Jota Kuqi seurasi katsomosta, koska oli toimitsijakiellossa.) Viime kauden hopeajoukkue RoPS sekoili pahasti askelissaan ja PK-35 paineli 3-0-johtoon. Tahti muuttui, kun RoPS sai pelistä kiinni, nousi rinnalle ja lopulta ohi.
PK-35 uinahteli ja sekoili - osaksi ehkä poissaolojen myötä. Luottotoppari Kim Raimin ja keskikentän Carlos Portelan mukaantulo tuo varmasti laatua.
Joukkueena PK-35 on sinänsä laadukas, mutta varsin kapea. Loukkaantumisia ja pelikieltoja ei saisi tulla. Maalivahti tarvittaisiin.
Puitteet Myyrmäen stadionilla on syytä päivittää nopeasti liigatasolle. Jonot venyivät portilla, koska lippukassoja ei ollut käytössä riittävästi. Liian moni katsoja oli ulkopuolella vielä aloitusvihellyksen aikaan, vaikka oli saapunut paikalle 20 minuuttia ennen ottelun alkua. Myyntikojuillakin jonot olivat tauolla melkoiset. Fanikaulaliinoja ei näkynyt myynnissä.
Huomioita ottelusta:
1. Janne Saksela on liian hyvä pelaaja Veikkausliigaan. Huuhkajissakin esiintynyt RoPS-pakki huokuu laatua. Ulkomaiset kentät kutsuvat.
2. Vau, mitä osumia! RoPsin Robert Taylorin ja Ville Saxmanin upeat kaukolaukaukset sekä PK-35:n Njazi Kuqin hallittu ajo maalille olivat kaunista katseltavaa.
3. RoPSin keskikenttäpelaaja Michal Mravec oli luokaton. Slovakki jätti liikaa tilaa vastustajille ja aiheutti sähläämisellään yhden PK:n maaleista. Vaihdettiin pois tauolla.
4. Viime kauden maalikuningas, RoPSin Aleksandr Kokko avasi kauden maalisaldonsa jääkiekkotyylisellä ohjauksella. Huippukunto on kuitenkin kaukana - ja pilkahtipa vanha vitsaus, turhautuminen, sen myötä. Kokko nappasi keltaisen kortin ajanpeluusta juuri ennen kuin hänet otettiin vaihtoon.
5. Pohjoisen fanikulttuuri näkyy ja kuuluu. PK-fanien loistaessa poissaolollaan, ottivat RoPS-kannattajat tilan haltuun. Vinkki vantaalaisyleisölle: puurakenteisella stadionilla jalkojen jyskyttämisellä saa aikaan komean jylinän!
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.