Nuori kuljettaja kuoli mönkijäonnettomuudessa Sodankylässä.
Kohtalokas turma tapahtui Sodankylän Lokantiellä. Poliisi kertoo, että ulosajaneesta mönkijästä ilmoitettiin hätäkeskukseen lauantaina alkuyöstä.
Pelastuslaitos tiedotti saaneensa tehtävän ennen yhtätoista illalla Pudastiellä, joka on Lokantien poikkitie.
– Maallikkoelvytyksestä huolimatta mönkijän kuljettaja menehtyi onnettomuuspaikalle, tiedotteessa kerrotaan.
Rikoskomisario Mikko Pesola Lapin poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että mönkijää ajoi noin 20-vuotias kuljettaja, joka oli yksin liikkeellä.
Turman tutkimukset ovat vielä alkuvaiheessa, eikä poliisi osaa tässä vaiheessa tarkemmin kertoa onnettomuuden syistä.
Poliisi tutkii asiaa menehtyneen osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, minkä lisäksi asiassa tehdään kuolemansyyntutkinta.
Juttua päivitetty 3.8. kello 12.26: Poliisi kertoo mönkijäturmasta tulleen tieto aamuyöstä, pelastuslaitos kertoi toisen ajankohdan. Myös tarkasta turmatiestä erilaiset tiedot.
Juttua korjattu 3.8. kello 13.01: Poliisi kirjoitti ilmoituksen tulleen alkuyöstä, ei aamuyöstä, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin.