Mäyräkoiria kasvattanut nainen on tuomittu sakkorangaistukseen eläinsuojelurikoksesta ja määrätty eläintenpitokieltoon. Tapahtumien kulku ei ole täysin selvillä.
Näyttelylinjaisia mäyräkoiria kasvattanut nainen on tuomittu käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen eläinsuojelurikoksesta ja määrätty eläintenpitokieltoon.
Kyse on tapauksesta, jossa toinen koira tai koirat raatelivat kuoliaaksi kolmen kuukauden ikäisen Hippu-nimisen mäyräkoiranpennun maaliskuussa 2024 Pohjois-Savossa.
Kiisti syytteen
Nainen kiisti syytteen eläinsuojelurikoksesta. Hän kertoi, että oli käynyt kyseisenä päivänä eläinlääkärissä ja kotiin päästyään jättänyt koirat ulos siivouksen ajaksi. Naisella oli pentukoiran lisäksi kuusi aikuista mäyräkoiraa.
Pennulle oli kolattu oma alue ulkoiluun, mutta se oli päässyt lumipenkan kautta nousemaan toiselle puolelle tarhaa, jossa aikuiset koirat olivat.
Nainen oli kutsunut koiria sisälle, mutta pentua ei näkynyt missään. Hän luuli sen jääneen katolta pudonneen lumen alle.
Nainen kertoi menneensä paniikkiin ja lähtenyt lähikauppaan pyytämään apua. Lähikaupasta naisen avuksi lähti mies, joka kaivoi lapiolla lunta aitauksessa, mutta pentua ei löytynyt.
Hetkeä myöhemmin pentu löytyi aitauksesta. Nainen epäili, että toinen oli raahannut sen näkyville. Pennun löydettyään nainen katsoi sen olleen ensin kuollut, mutta oli kuitenkin uskonut sen olleen paleltunut.
Vatsassa massiiviset tappelujäljet
Tutulta eläinlääkäriltä hän sai ohjeen, jonka mukaan pentua tulisi lämmittää hitaasti. Nainen lämmittikin pentua yli neljä tuntia infrapunasaunassa.
Pennulla oli naisen mukaan nivusissa haavat, mutta hän arveli niiden syntyneen silloin, kun aikuinen koira oli raahannut pennun näkyville tarhassa.
Koirankasvattajan mukaan aikuisilla koirilla ei ollut aiemmin ollut vihaa pentua kohtaan.

