Presidentti Alexander Stubb keskittyi valtiopäivien avajaispuheessaan kansainväliseen tilanteeseen ja suomalaiseen keskustelukulttuuriin.
Suomen valtionjohto on viime kuukausina kommentoinut osin varsin varovaisesti Yhdysvaltain toimintaa erityisesti Venezuelan ja Grönlannin kysymyksissä. Valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa tasavallan presidentti Alexander Stubb puolusti valittua linjaa.
– On asioita, joihin voimme vaikuttaa ja asioita, joista voimme lausua. Välillä on valittava taistelunsa. "Pick your battles", kuten englanniksi sanotaan. Tästä esimerkkinä alkuvuosi, jonka aikana olemme työskennelleet Ukrainan rauhanprosessin ja Grönlantia koskevien jännitteiden laukaisemisen eteen sekä lausuneet Venezuelan tilanteesta ja Iranin väkivaltaisuuksista, Stubb sanoi.
Stubb ei ottanut kantaa siihen, millaisiin asioihin emme voi vaikuttaa tai joista emme voi lausua.
Vanhat ajat eivät palaa
Presidentti muistutti, että ulkopoliittisia päätösten vaikutuksia ja tasapainoa on punnittava tarkoin ja maltillisesti.
Stubb myös kehotti ihmisiä havahtumaan nykymaailman realiteetteihin. Vanhat hyvät ajat eivät palaa – sikäli kun sellaisia on koskaan ollutkaan.
– Muutosta ei kannata pelätä tai paeta, siihen pitää voida vaikuttaa. Samaan aikaan meidän pitää myös itse pystyä muuttumaan. Nostalgia ei ole strategia, Stubb lausui.
